Järjettömiä hankkeita

Jyväskylän kaunein rakennus on kaupungintalo, toiseksi kaunein vastapäinen Kirkkopuiston kirkko, kolmanneksi kaunein vanha rautatieasema ja neljänneksi kaunein Nikolainkulma. Se on tosin pilattu osittain muulla ympärillä olevalla rumalla rakennusmassalla.

Nyt kaupungin luottamusjohto on pilaamassa kauneimman rakennuksen korttelin typeryydessään uskomattomalla valtuustotalolla, vaikka tulevasta kaupungintalon remontista huolimatta kuntaliitosten myötä laajentunutkin valtuusto mahtuisi jatkossa nykyiseen istuntosaliin. Suunnitelmissa on ainakin havainnekuvan mukaan erittäin ruma tornikolossi, joka toteutuessaan tuhoaisi koko korttelin maiseman.

Toinen järjetön hanke on Lutakon värilaatoitus, suihkulähteineen ja käytön kannalta hankaline värivalovaijereineen.

Kun asia oli aiemmin esillä, kustannusarvio oli 8,8 miljoonaa euroa. Nyt kustannusarvio on noussut 16 miljoonaan euroon.

Köyhäksi väitetyllä kaupungilla luulisi toki olevan tärkeämpiäkin menokohteita kuin nämä järjettömät hankkeet. Aika monta vanhustenhoitajaa tai sairaanhoitajaa saisi näillä summilla palkattua, homerakennuksia korjattua tai muita yhteiskunnallisesti tärkeitä menoeriä kustannettua.

Onneksi kaupungissa on vielä järkevästikin ajattelevia raskaansarjan poliitikkoja eli molempia idioottihankkeita vastustava kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Tuulikki Väliniemi. Toivottavasti hänen perusteltu vastustelunsa tuottaa tulosta.

ILKKA DÜSSEL toimittaja Laukaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.