Neuvottelut pätkivät

Suomi on ollut puoluepoliittisesti jo pitkähkön ajan oikeistoenemmistöinen valtio. Viime vaaleissa tämä meni jo hiukan sekaisin, kun perussuomalaisten puolue sekoitti pakan. Ei voi suoralta kädeltä sanoa kumpaan koalitioon perussuomalaiset kuuluvat, oikeistoon vai vasemmistoon.

Puolueeseen kuuluu äänestäjiä vähän joka puolueesta. Tämä aiheutti sen, että hallituksen kasaaminen tuntuu työläältä, kun puoluekuviot muuttuivat perusteellisesti.

Nyt sitten hallitustunnustelut käydään uudelleen läpi kaikkien puolueiden kanssa. Mutta palkka-asiat ja muutkin työelämää koskevat asiat eivät ole mikään läpihuutojuttu, ne tietävät onnistuakseen kovaa vääntöä molemmilta tahoilta, niin työnantajien kuin työntekijöidenkin puolelta. Työnantaja tarvitsee työntekijöitä ja työntekijät leipää syödäkseen.

MATTI NIKONEN Jyväskylä, Vesanka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu