Vauvasta asti erikoissuojelussa

Urpo Manninen epäilee Matteusta sepitelmän kirjoittajaksi viitaten Herodeksen julmuuksiin, kun hän antoi käskyn tapattaa Betlehemin alle 2-vuotiaat poikalapset (Ksml 27.12.). Tämän Matteuksen sepityksen todistaa vääräksi professori Shalom Ben Chorion.

Manninen arvelee, että Matteus halusi Jeesuksen jäävän historiaan jo siinä, että hän oli jo lapsena erikoisessa Jumalan suojeluksessa. Jo vauvasta asti erikoinen?!

Suuri kiitos Mannisen ajatuksille siltä osin, että jo lapsena voi olla erikoinen ja Jumalan suojeluksessa. Minä kuulun tähän joukkoon. Lapsena kävelin Orimattilassa paljon unissani. Kerran kävelin katolla alusvaatteet päällä. Olin silloin 10-vuotias. Asuimme kaksikerroksisessa talossa Pakaalla.

Jos olisin pudonnut, en tässä kirjoittelisi yli 40 vuotta myöhemmin tätä tekstiä. Kolme kertaa olen ollut auto-onnettomuudessa, mutta ihmeen kautta selvinnyt. Silloin lapsena näitä vähältä piti -tilanteita oli useita. Samoin on ollut aikuisena.

Viimeksi kuukausi takaperin olin tulossa pohjoisesta autolla. Olin väsynyt ja pariksi sekunniksi nukahdin ja ajoin satasen vauhtia vasemmalla kaistalla. Onneksi en kuollut.

Mitä tulee tähän professorin väitteeseen Matteuksen sepitelmistä tai Mannisen oletukseen, että Matteus halusi pönkittää Jeesuksen ihmeellisyyttä sillä, että Jeesus oli jo lapsena erikoissuojelussa, kyllä minäkin olen ollut Jumalan erikoissuojeluksessa. Miksei sitten Jeesus olisi ollut?

Kiva tietää, että Kalevi Tapperkin on ihmeellinen ja on Jumalan erikoissuojeluksessa ollut jo vauvasta asti. Mitä tulee Herodeksen julmuuksiin, niitä oli jo Mooseksen aikana, kun hebrealaisia poikalapsia tapettiin faaraon käskystä. Historia on täynnä pahoja kuninkaita aina tähän päivään asti.

Herodes halusi Jeesuksesta eroon tai paha sitä on halunnut aina. Jeesusta ja hänen seuraajiaan tullaan aina vainoamaan mutta Jumala ei sallinut Jeesuksen kuolla ennen kuin kaikki oli täytetty. Lopuksi, Matteus ei ollut ainoa, joka kirjoitti Herodeksen lapsisurmasta. Jeremia-profeetta sai siitä tiedon Jumalalta jo kauan ennen Matteusta (Jer 31:15, ja viite Matt 2:18.).

KALEVI TAPPER teologi Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu