Sana se vaan kestää!

Urpo Manninen kommentoi (Ksml 3.1.) vastinettani hänen aiempaan kirjoitukseensa. Kirjoituksessaan Manninen nostaa esiin kysymyksen referoimansa tutkijan luotettavuudesta.

Kysymykseen tuo parhaiten valoa pieni katsaus raamattukritiikin historiaan. Raamatun historiallisuutta on kyseenalaistettu lukemattomia kertoja sen olemassaolon ajan. Kerta toisensa jälkeen korkeitakin oppiarvoja omaavien kriitikoiden arvailut ja hypoteesit ovat kirjaimellisesti "sortuneet saveen" arkeologisten löytöjen valossa.

Kerrottakoon pari mielenkiintoista esimerkkiä (tarkkoja lähdeviittauksia löytyy mm. Tapio Puolimatkan kirjassa Usko, tiede ja Raamattu).

1800-luvulla Raamatun mainintoja heettiläisistä pidettiin virheellisinä. Olisihan heidän Raamatun kertomusten pohjalta pitänyt olla huomattava kansa, silloinen tieteellinen tutkimus ei tiennyt heistä mitään.

1900-luvulla arkeologit löysivät kaivauksissaan heettiläisten valtakunnan pääkaupungin rauniot ja siellä olleen kirjaston paikalta suuren määrän historiallisia dokumentteja eli kirjoitustauluja. Dokumentit todistivat Raamatun kertomukset oikeiksi, antoivatpa vielä vahvistuksen kertomusten kirjoittamisen ajoittamiseen, joka sekin oli haluttu kiistää.

Vielä niinkin myöhään kuin 1990-luvulla on haluttu kiistää monien Raamatussa mainittujen kuninkaiden, mm. Daavidin ja Salomon olemassaolo. Väitteet ovat perustuneet siihen, että tieteellinen tutkimus ei siihen mennessä ollut löytänyt heistä mainintoja Raamatun ulkopuolelta. Arkeologiset löydöt ovat sittemmin tuoneet päivänvaloon piirtokirjoituksia, joissa on todennettu mainittujen henkilöiden historiallisuus.

Mielenkiintoista olisi tuoda esiin enemmänkin esimerkkejä, tilan rajallisuuden vuoksi on tyydyttävä viittaamaan Puolimatkan kirjaan ja kehotettava kiinnostuneita lukemaan sieltä lisää. Mutta kokonaiskuva raamattukritiikin historiaan onkin lopulta varsin selkeä. Mitä enemmän Raamattua kohtaan on suunnattu kriittisiä arvioita, sitä vahvempana sen totuudellisuus on noussut esiin. Samalla on todentunut sen mittavan tutkimustyön arvo, jota mm. arkeologia tuottaa ihmiskunnalle.

On siis olemassa myös vahva sidos todellisen tieteellisen tutkimuksen ja Raamatun välillä. Raamattu kestää todellisen nykytiedon, mutta arveluihin perustuva "nykytieto" sen sijaan ei näytä kestävän Raamatun totuutta. Olisiko tässä sopiva haaste jokaiselle lähteä tutkimaan Raamattua itse, tuota ihmeellistä totuuden kirjaa?

KARI VALKONEN dipl.ins, evankelista Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu