Alati kiehtova nuorattu neliö

Heikki Järvelin esitti monia totuuksia nyrkkeilystä (Ksml 27.12.). Hän toi hienosti esille, miten nyrkkeily on urheilulaji, joka synnyttää voimakkaan ristiriitaisia mielipiteitä.

Nyrkkeilyä voi lähestyä useammalla asenteella. Luulisin, että voimakkaimmin vastustusta herättää lajin luonne. Siinähän pyritään saamaan osumia vastustajaan, sääntöjen määräämälle alueelle.

Voittaja se joka saa enemmän sääntöjen mukaisia osumia. Tähän ns. pistevoittoon ottelu useimmiten ratkeaa.

Saadakseen näitä osumia nyrkkeilijän on hyökättävä. Mutta hyökkäys, joksi lyöntiyritystä voi kutsua, antaa myös mahdollisuuden puolustautua. Se on toinen näkökulma nyrkkeilyyn. Koskemattomuus onkin ratkaisevan tärkeä tekijä olympiatyylin nyrkkeilyssä, sillä jos vastustaja ei saa osumia, mahdollisuus omaan voittoon lisääntyy.

Vastuuntuntoinen valmentaja patistaakin suojattinsa harjoittelemaan väistöjä niin paljon, että tämä ottelussa väistää refleksinomaisesti, ilman ennakoivaa harkintaa. Näin päähän osuu mahdollisimman vähän iskuja. Tällainen valmentaja tietää, ettei ihmisen pää ole hakkaamista varten.

Mutta miksi antautua tähän vaaraan? Hyvä kysymys, jota Järvelinkin pohti.

Ihmisiä kiehtovat monet vaaralliset asiat, kuten vuorikiipeily tai kilpa-autoilu. En tiedä, mikä toisia kiehtoo vaarassa, mutta minua kiehtoo vaaratilanteen voittaminen, ts. vastustajan hyökkäyksen kääntäminen omaksi eduksi. Siis, kun vastustajan räjähtävä oikea suora viuhahtaa korvan ohi, väistö on "onnistumisen elämys" ja niin voimakas tunnelataus, että sitä haluaa aina vain lisää.

Myös uuden vaikean suorituksen oppiminen tuottaa tätä "onnistumisen iloa". Luulisin tämän yhdeksi syyksi siihen, miksi nyrkkeilysali kiehtoo monia niin voimakkaasti.

Ainakin Jyväskylän Fair Play Boxing'in harjoituksissa pyrimme tarjoamaan tätä "onnistumisen iloa" harrastajillemme. Siksi harjoittelemmekin paljon väistöjä, liikkumista ja iskujen torjumista. Totta kai myös iskuja, mutta puolustuksen korostaminen on meille tärkeää muutenkin kuin ottelun voittamisen takia.

Tiedän kavereita, jotka ovat menestyneet sarjassa 51 kg Suomen mestariksi asti luottaen vain omaan iskuvoimaansa, "torjuneet" vastustajan lyönnit nenällään ja ratkaisseet ottelun omalla hirmulyönnillä. Kun sitten kaveri on joutunut siirtymään pari painoluokkaa ylemmäksi, pää ei enää kestäkään painavampien vastustajien lyöntejä. "Asennevamma", kun väistöharjoitukset ovat jääneet tekemättä.

Joskus salille on tullut henkilöitä, jotka ovat halunneet opetella vain lyömistä. Minä en ole halunnut opettaa vain sitä vaan tehdä selväksi, että jos haluaa lyödä, täytyy myös uskaltaa altistua lyömiselle.

Silloin tulija joutuu puntaroimaan, kiinnostavatko väistöharjoitukset. Tavallisesti eivät kiinnosta, koska hän on tullut vain lyömismielessä. Nyrkkeily on niin monipuolinen laji, että menestykselle luodaan pohja sitkeällä ja monipuolisella harjoittelulla.

Kokenut valmentaja tietää ns. "harjoitussalin maailmanmestarit", tyypit, jotka pystyvät harjoituksissa haastamaan vaikka maailmanmestarin tasapäisesti. Mutta kilpailukehässä, kun on tosi kysymyksessä, ei ottelusta tule mitään. Henkinen kantti ei kestä katsoa silmästä silmään vastustajaa ja vaaraa.

Monilla ihmisillä taitaa olla niin voimakas vastenmielisyys lyömistä kohtaan, etteivät osaa nähdä nyrkkeilyssä muuta kuin lyömisen. Puolustus, vastustajan lyöntien torjuminen on saman asian haasteellisempi puoli.

Olen ollut nyrkkeilyssä mukana vuodesta 1951 sekä kilpailijana että valmentajana ja lähes koko tämän ajan olen lähtenyt siitä, että puolustusta on harjoiteltava niin paljon, että sen hallitsee mestarillisesti. Sitä paitsi väistöistä tai iskujen torjunnasta avautuu loistava mahdollisuus hyökkäykselle.

Näin nähtynä nyrkkeily alkaa kiehtoa ja siitä löytää hienouksia, kuten itsensä hallitsemista fyysisesti, mielen ja tunteiden kontrollia, vastustajan kunnioittamista - ja paljon muuta.

MARTTI RIIKONEN puheenjohtaja Jyväskylän Fair Play Boxing

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu