Lyhyet 17.1.

Kiitos todella upeasta ja vaikuttavasta Macbeth-oopperasta teatteritalossa! TAVALLINEN TALLAAJA

Suomalaisilla on tuska, kun he ovat ostaneet maata Karjalasta. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei äiti Venäjää voi omistaa, mutta vuokrata voi maatuskan. NÄINPÄ

Eikös täystyöllistetty ole töissä eikä omaa aikaa viettämässä? Tule perhepäivähoitajaksi, niin et pääse vessaankaan. VAIPPA

Torikeskus uuteen kukoistukseen! Tori siirretään sisätiloihin naapuriin ja aivan entisen viereen. HYVÄ IDEA

Mediat ovat niin merkityksellisiä, että ulkoministerikin saa tietää, mitä Suomea ja suomalaisia koskevia päätöksiä Venäjä on tehnyt! MÄNNYNKÄPY

Jutta Urpilainen on kova akka. Hän nousee aamulla puhumaan, vaikka media on illalla hakannut hänet katuun. SYMPATIA

Älkää jättäkö koiria yksin kaupan eteen! Niitä potkitaan, syljetään ja rääkätään, kun omistajan silmä välttää. Jättäkää eläimet mieluummin kotiin. NEUVO

Jämsän Jokilaakson Terveys Oy on aivan oikeassa siinä, että 20:n prosentin komplikaatio-osuus leikkauksissa on ”ylimitoitettu”. SAIRAS

Jos olisi fiksu ihminen, ei heittelisi lumiaan naapurin puolelle! SIIVOTON JUTTU

Nostakaa pääoma- ja energiaveroa, niin vuokrat nousevat samoin! ÄLYÄ

Lumityöt ovat parasta hyötyliikuntaa. Läskit sulavat ja mieli reipastuu. REIPPAUS

Opettajia kadehtivat ja mollaavat ovat heitä, joiden äly ei ole riittänyt opettajaksi opiskeluun. FACTA

Turha sossujen on pullistella. Ovat tunaroineet hallituksessa siinä kuin oikeistokin. JÄITÄ PÖKSYIHIN

Kari Anger, pelastit päiväni! Nyt voin hyvillä mielin selata tv-kanavia ja nauttia joululta jäänyttä suklaata! KATSOJA

30 vuotta Uuraisilla asuneelle: Muuta ihmeessä jo pian sinne missä rantaraitit on aurattu ja muutkin paikat, pistäydy Jyväskylässä näillä keleillä! ASUKAS

Lämpöiset kiitokset ystävälliselle linkomiehelle avusta hautausmaan parkkipaikalla torstaiaamuna. KIITOLLINEN YÖTYÖLÄINEN

Jos Suomesta löytyy kaupunki, jota ei ole täysin pilattu, niin Jyväskylässä löytyy Andersson, joka tekee sen käden käänteessä. PALVELUSETELI

Pari vuotta sitten maalaiskunnassa hoidettiin teitä, mutta nyt tiet ovat huonompia kuin Venäjällä. Missä aura-autot? VEROT KYLLÄ KELPAAVAT!

Ei Halssilan mutkia tarvitse oikoa, peltipoliisi ja 60:n rajoitus riittää! Kirjallinen ajo-ohje on tehokas kaahareillekin. KAAHARIT KURIIN

Kalmarin susijuttu ilmainen vaalimainos jo syntyessään. TARKKAILIJA

Uuraisilla ovat järvet Iso- ja Pieni-Uurainen. Uuraisessa oleminen kuulostaa hukkuneelta! AHVENKO?

Jos tulee aika, että vanhus ei pärjää yksin, luulen hänen tulevan ilomielin luoksenne. KOKEMUSTA ON

Asumisen ja elämisen perustarpeiden kallistuminen sekä verotuksen nousu ylittävät sietokykyni. PORVOON MITALLA

Näin on: oikea muoto on Uuraisilla, tarkista vaikka kielioppaasta. KIELIPOLIISI

Toivottavasti tuleva Uuraisten kunnanjohtaja saa vauhtia liikuntatoimen hommiin ja varsinkin luistelukaukalon hoitoon! LUISTELIJA

Aura-auton kuskille Lampitien pyörätien ajosta. Entä jos lapsi olisi ollut siinä leikkimässä, mistä kaadoit aidan ja ajoit jääkimpaleet pihallemme. ASUKAS

Pysäköinnin valvojille harja käteen ja puhdistamaan lumisia autoja katujen varsilta. Olisi hyvää palvelua. PR

Toivakan uusi yhteistyö- ja toimintakykyisempi hallitus toimii yhtä hyvin kuin maan hallitus – jarrutellen. VANHAT PUOLUEET

Kristinusko ei usko perisyntiin. Perisynti ei esiinny Raamatussa. Sana tarkoittaa koko ihmissuvun perittyä taipumusta pahaan. KIRJANSA LUKENUT

Tutkiva journalismi paljasti Jyväskylän oikeiston ajamat konnankoukut veronmaksajille palveluseteliasiassa. KIITOS!

Onko tyhmyyttä vai kiusantekoa, kun naapuri työntää lumensa kadun yli meidän puolelle ja aitapensaiden päälle? KAKSI 80 V

Kun esimies tukee kiusaajia, eikö hän osallistu kiusaamiseen tuolloin itsekin? SAVUSTUKSEN KOHDE

Voi miten oli taas Laukaan terveyskeskuksessa ihana henkilökunta, lääkäriä myöten! Kyllä meidän kelpaa! Sydämenasialla! AK

Kesällä isot metsätraktorit leikkaavat voikukkia tienvarsilta. Talvella ei varaa aurata teitä. TIEKARHUT TAKAISIN!

Autoilija! Onko se idioottimaisuutta, jos ajaa hieman alle aluerajoituksen? Eikös se ole idiootti, joka näin ajattelee? TURVALLISUUS

Uuraisilla on hieno asua! Nirppanokkia ja niuhottajia, joille mikään ei riitä, on joka kunnassa. ONNELLINEN

Onko eroa demarit, keskusta tai kokoomus hallituksessa? On nähty viime vuosina, että tuottavuuden syö optiot ja osakesijoittajat. MARKKINATALOUS

Mikä mättää Lanneveden Sampolassa? Ovet lukossa, joten vaihda luistimet hangessa! Lahjakolakin viety lukkojen taakse, joten luistele hangessa! KIUSANTEKOA!

Suuri kiitos vielä aura-auton kuljettajalle, joka pelasti minut pulasta Kuukanpään tiellä perjantaiaamuna! Halauksia! NISSANKUSKI

Vaajakosken moottoritiellä ajajilla huonot renkaat ja ajotaidon puute. LIIKENNETTÄ

Hyvä Minna! Kerrankin joku ottaa ilon irti silloin kun aihetta on. Muilla kompassineula ei vaan liiku. VUODEN ILOPILLERI

Kaupungilla virkaheittoaurauskalustoa? Kunnostamme ja teemme työn itse nätisti. Pääsemme töihin ja veroja maksamaan. JYSKÄN PERIFERIA

Alinopeutta ajavat yleensä ne, jotka eivät uskalla ajaa kovempaa. RAHTARI

Sääli rekkamiestä, joka joutuu ajamaan liukkaalla kelillä ylämäkeen 60 kymppiä ajavan perässä. 40 V LIIKENTEESSÄ

Kaamosväsymys ei enää vaivaa. Otan päivätirsani edustajani välityksellä tyyriin torkkupeiton alla eduskunnassa. 1097

Keskussairaalassa parkkitalon katolta voisi rakentaa kävelysillan suoraan rinteeseen, jolloin jyrkin mäki jäisi pois. HUONOSTI JAKSAVA

Autoilija, mistä tiedät, ajaako kukaan ”ilman mitään syytä alinopeutta”? Syyksi riittää sekin, ettei ole kiire ja ”hidas” vauhti on mukava. MERSUNAINEN

Parempi voida hyvin ei taida koskea lapsia, kun aika monta lasta vanhempineen itkee päiväkodin lakkautusta. RAHA RATKAISEE

Kunnan virkamiehille uudet tilat. Homeiset vanhat kelpaavat työttömille. IHME JA KUMMA

Mitenkäs on Upa, asutaanko Saarijärvellä vai Saarijärvessä? KUMPIKAMPI

Kettupojalle vihje! Älä herätä nukkuvaa mediaa, siitä seuraa nuhtelu! VIHJEEN ANTAJA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.