Johtajien vaihtaminen tervehdyttää

Päätoimittaja Pekka Mervola esitti kolumnissaan (8.9.) aiheellisen kysymyksen: onko Jyväskylän yliopiston rehtorin valinta pelkkä muodollisuus? Olisiko aika todella laitaa rehtori kiitosten kera kiertoon?

Aino Sallisen ansioita rehtorina ei tarvitse epäillä. Hän on tunnettu energisenä ja tarmokkaana johtajana. Pitkän valtakauden myötä yliopiston hallintokulttuuriin on kuitenkin alkanut tulla arveluttavia piirteitä.

Joskus hovietiketin noudattaminen näyttää ylittävän yliopiston perusarvot, joista tärkeimpiä on valmius avoimeen ja järkiperäisiä perusteluja hakevaan keskusteluun. Yliopiston johto näyttää olevan joskus sen yläpuolella.

Maailmassa on paljon esimerkkejä siitä, millaiseen suuntaan pitkäaikaisen johtajan hallitsema yhteisö kehittyy. Kekkosen Suomi on jäänyt kansakuntamme muistiin, ja Putinin Venäjällä historia näyttää toistuvan.

Tämä ei kuitenkaan ole yksin vallanpitäjien syytä. Ilmiö on yhteisöllinen. Ei Kekkonenkaan ketään pakottanut perässähiihtäjäkseen. Itse he sitä halusivat. Vähitellen koko yhteiskuntaan kehittyi kulttuuri, jossa hyvät veljet - nykyään myös siskot - sopivat asioita keskenään.

Tämä perinne elää yhä yhteiskunnassamme. Kesän vaalirahasotkussa hahmottui, miten hienostuneeksi vallankäytön verkosto on kehittynyt. On eri asia puhua suorasta korruptiosta ja korruptiivisesta toimintakulttuurista. Korruptio on lahjontaa: siirretään rahaa tai muita vastikkeita jonkun henkilön tai ryhmän etujen ajamiseksi. Korruptiivinen toimintakulttuuri on hienovaraisempaa. Se perustuu sanattomiin sopimuksiin, luottamukseen ja kiitollisuudenvelkaan. Suomalainen systeemi, kuten Helsingin Sanomissa ilmiötä kutsuttiin (19.7.), on hioutunut yliopistoissa älylliseen huippuunsa.

Yliopiston perustana on pidetty vapaata ja rationaalista keskustelua, jossa vain parempi järkiperäinen perustelu kelpaa. Tieteelliset auktoriteetit joutuvat jatkuvasti lunastamaan paikkansa kriittisessä keskustelussa. Tätä ihannetta kantaa myös Jyväskylän yliopiston tunnus "Amica veritas", totuuden ystävät.

Yliopiston ihanne kriittisen keskustelun foorumina ei kuitenkaan näytä aina toteutuvan. On turmiollista, jos yliopistossa menestyksen takaavat paremmin sosiaalinen lukutaito ja hallintohovin suosiollisuus kuin ajattelun terävyys.

Urho Kekkosen poliittisia ansioita ei voi kiistää. Hänen kuvansa valtiomiehenä olisi kuitenkin jäänyt kirkkaammaksi, jos hän olisi jäänyt sivuun ajoissa. Se olisi ollut palvelus suomalaiselle poliittiselle järjestelmälle. Olisiko yliopiston hallinnossa tästä opittavaa?

Pitäisikö rehtorin valtakausia rajoittaa hallinnollisin toimin, jotka määritellään yliopiston perustaviin asiakirjoihin?

HANNU L. T. HEIKKINEN erikoistutkija, dosentti Jyväskylän yliopisto

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.