Lehmänkauppoja ja työttömyyttä

Hallituksen vuoden 2010 talousarvioesityksestä voi päätellä, että porvarihallituksen talouspoliittinen linja on hiljalleen liikkumassa veroelvytyksestä ekonomistien ja opposition painottaman menoelvytyksen suuntaan. Tämä on positiivinen painopisteen muutos, sillä menoelvytyksen työllisyyttä tukeva vipu on huomattavasti tehokkaampi kuin mikä veroelvytyksellä saavutetaan.

Budjetin panostukset työllisyyttä tukeviin julkisiin investointeihin ja koulutukseen jäävät vallitsevan työllisyyskriisin oloihin kuitenkin riittämättömiksi. Hallitus hukkasi taloudellisen liikkumavaransa aiemmin tehtyihin ylisuuriin tuloverojen alennuksiin. Hyvätuloisille suunnatut ideologiset veronalennukset runnottiin pakkomielteen omaisesti läpi, vaikka julkista rahaa olisi tullut ohjata työllisyyttä voimakkaammin tukeviin toimiin. Budjetin työllisyyspanoksia arvioitaessa on myös huomioitava se, että työllisyysmäärärahoja leikattiin aluksi tälle ja viimevuodelle sillä perusteella että työllisyys on nousussa.

Kaikkein pienituloisimpien kannalta kunnallisveron perusvähennyksen korottaminen on hyvä esitys. Sitä voitaisiin edelleen nostaa 3 000:een euroon, kuten SDP on aiemmin vaatinut. Tämä on tietysti korvattava täysimääräisesti kunnille. On hyvä, että hallitus löysi sovun elintarvikkeiden ja ravintolaruoan arvonlisäverokantojen alentamisesta. Ratkaisuun on kuitenkin jäänyt erikoinen sinivihreä lehmänkaupan kukkanen. Sen tuloksena elintarvikkeiden arvonlisäveroa lasketaan syksyllä viidellä prosentilla ja nostetaan keväällä yhdellä prosentilla. Kulut kaupasta maksatetaan kuluttajilla korkeampana ruoan hintana.

Olemme tilanteessa, jossa kuntien alijäämä kasvaa vuonna 2010 jopa miljardiin euroon. Seurauksena on lainanottoa, palvelujen laadun heikkenemistä ja kiinteistöverojen korotuksia. Tuloverotus kiristyy jopa kolmanneksessa kunnista. Nämä faktat eivät ole riittäneet avaamaan porvarihallituksen kukkaron nyörejä turvaamaan palveluja. On häpeäksi kapteenille hylätä kuntalaiva hädän hetkellä. Suomessa köyhyys kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy hurjaa vauhtia. Ihmetyttää kuinka vakava tilanteen tulee olla, että tämä hallitus todella kiinnostuisi toteutuvatko myös pienituloisten ihmisten perusoikeudet.

Porvarihallituksen välitilinpäätös paljastaa suhdanteisiin sopimattomat veroratkaisut, näköalattomuuden työllisyydenhoidossa ja sopimusyhteiskunnan luottamuksen murentamisen. Nyt pääministeri Vanhanen hakee ulospääsyä ahdingosta välillisten verojen korotuksista. Yleistä arvonlisäveroa on väläytelty nostettavaksi 22:sta prosentista jopa 25:een prosenttiin. Tämäkin osoittaa, että Vanhasen ja Kataisen talouspoliittinen juna on jo pitkään ollut raiteidensa päässä. Niiden raiteiden päässä asuu talous- ja työllisyyskriisi.

REIJO LAITINEN kansanedustaja (sd.) Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.