Vastikkeetonta lahjontaa ei ole olemassa

Vaalirahoitustiedot lisääntyvät jatkuvasti. Lääketeollisuus ry julkisti vaalitukensa ja sen voi katsoa heidän kotisivuiltaan.

Yhdistys ilmoitti tiedotteessa, että vuosina 2006-2009 Lääketeollisuus ry on tukenut puolueita ja yksittäisiä ehdokkaita tai ehdokkaiden tukiryhmiä.

Tuki on koostunut puolueiden tai niiden ehdokkaiden ja tukiryhmien seminaareihin ostetuista lipuista ja muutamien taide-esineiden hankinnasta.

Tuki on annettu valikoivasti vain vanhoille valtapuolueille. Senioripuolueen kannattaja, joka käyttää paljon lääkkeitä, joutui näin vasten tahtoaan osallistumaan vastustajiensa vaalirahoitukseen.

Jälleen tuli myös vahvistettua, ettei ole vastikkeetonta lahjontaa. Ei ole mitään syytä arvailla, millä perusteella esimerkiksi viitehintalain menetelmäpatenttipykälää viime syksynä vastustaneet kansanedustajat kantaansa päätyivät.

Lääketeollisuushan myös vastusti pontevasti tätä pykälää, joka kohtelee menetelmäpatentilla suojattuja alkuperäislääkkeitä samalla tavalla kuin lääkkeitä, joiden patentti on jo umpeutunut.

ESKO JÄRVENPÄÄ kaupunginvaltuutettu (SSP) Jämsä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu