Kunnallisverotus progressiiviseksi

Hallitus on asettanut työryhmän pohtimaan nykyistä kunnallisverotuskäytäntöä. Syytä onkin, sillä nykyinen verotus on kaukana verovelvollisten oikeudenmukaisesta verottamisesta. Verot pitää suunnata kuntalaisille heidän todellisen maksukykynsä mukaan.

Useat kunnat nostavat vuosittain erilaisia taksoja ja tariffeja pitääkseen kunnan tuloveroprosentin tietoisesti liian alhaalla. Monet puolueet eivät välitä kunnan pienituloisista, työttömistä ja vähävaraisista, sillä erilaisten palvelumaksujen ja taksojen korotukset ovat yhtä suuret niin köyhille kuin rikkaillekin. Lisäksi kunta joutuu maksamaan niistä valtiolle arvonlisäveroa, toisin kuin veroprosentin kautta saatavasta tulosta.

Mielestäni parasta liennytystä olisi pieni- ja keskituloisten nettotulojen lisääminen. Miksi? Siksi, ettei monikaan heistä ostele osakkeita, obligaatioita tai sijoittele varojaan erilaisiin debentuureihin tai tuhlaa ulkomaanmatkoihin, vaan jokainen lisäeuro käytetään melkoisella varmuudella oman kulmakunnan ja asuinalueen päivittäistavaroiden ostoihin ja muuhun jokapäiväiseen elämiseen.

Yksi vähälle huomiolle nykyisessä kunnallisverotuksessa jäänyt asia on, että säännöllisessä työssä olevien henkilöiden kunnallinen veroprosentti on esimerkiksi Jyväskylässä keskimäärin neljä prosenttiyksikköä pienempi kuin eläkeläisillä, joilla se on pääsääntöisesti 18,5 prosenttia. Puhutaan ns. efektiivisestä veroprosentista, joka johtuu ansiotulosta tehtävistä erilaisista vähennyksistä.

Siksi kuntien verotuskäytäntöön olisi tehtävä radikaali muutos. Verotuksen efektiivisyydestä johtuen myös kunnallisverotus on jo nyt osittainen progressiivinen, joten siirtymistä astetta ylöspäin eli täydelliseen progressiivisuuteen on syytä harkita.

Valtionverotuksen alaraja on tänä vuonna 13 100 euroa. Vastaavan kaltainen alaraja tulisi asettaa myös kunnallisverotukseen. Esimerkiksi puolet valtion alarajasta olisi 6 550 euroa eli noin 545 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaisi sitä, että useat omaishoitajat ja muut pienituloiset saisivat nykyisen palkkatulonsa verottomana.

Kunnallisverotuksen progressiivisuuden myötä siirtyisimme kohti oikeudenmukaisempaa verotusta, perusteena verovelvollisten todelliseen maksukyky ja ansaitut tulot.

KAUKO TUUPAINEN tilintarkastaja Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin varapuheenjohtaja Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.