Turvaa koulutielle

Kaikille pienille ja isommillekin toivon turvallista koulumatkaa muistellen samalla oman ekaluokkani koulutietä.

Matkaa kotoa kouluun oli seitsemän kilometriä. Kävellen oli asteltava. Ei ollut 1960-luvun alkupuolella koulukuljetuksia eikä kotona autoa.

Syksy- ja kevättaivallukset tuovat mieleeni kauniita hetkiä, vaikka askel oli uupunutkin. Talvipakkasen paukkuessakin oli kouluun pienet askeleet suunnattava tähtitaivas seurana. Aamuseitsemältä laittoi äiti pienen koululaisen matkaan. Reppu painoi - ei ollut monisteita, oli kirjoja, ei ollut repussa ergonomiaa!

Lumituiskussa, umpihangessa oli matkaan lähdettävä. Tielle oli jättänyt ainoat jäljet maitoauto. Joskus aura-autokin oli samoihin aikoihin herännyt. Koulupäivän päätyttyä sama matka taittui toisinaan nälkä vatsassa kurnien, sillä koulussa ei ollut ruokana kuin puuro tai velli, voileivät oli oltava itsellä mukana (usein säästinkin ne paluumatkaa varten).

Uupuneena kotiintulon jälkeen alkoi läksyjen teko. Lukemaan ja kirjoittamaan opettelin öljylampun valossa. Ei ollut televisiota, ei radiota eikä nettiä opiskelun apuna.

Mutta oli rakastavat vanhemmat ja ihanat pienet sisarukset. Pieni lapsi jaksaa uskomattoman paljon, kun hän saa kotoa rakkautta, rohkaisua, kannustusta ja luottamusta.

Tämän päivän liikenne tuo kieltämättä vaaratekijöitä lasten koulumatkoille ja sellaisena se pitääkin ottaa huomioon. Silti mietin, onko lapsillamme riittävästi haasteita, joista suoriuduttuaan he kokisivat palkitsevia onnen tunteita.

KAIJA KOIVUMÄKI Jyväskylä, Vesanka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu