Syntipukkina sokeri

Kun seuraavan kerran puuhaan lasteni syntymäpäiväjuhlia, pitää ilmeisesti keittää viiden litran kaurapuuro täytekakun leipomisen sijaan. Karamellikulhoon vihannes- ja juurespaloja ja juomaksi maitoa tai raanaraikasta vettä.

Seuraavia syntymäpäiviä ei enää tarvitse valmistaakaan, sillä kukaan ei halua tulla lasteni vieraaksi. Ystävät kaikkoavat ja lapseni ovat yksinäisiä. Syyttää voisimme valtion piruksi maalailemaa sokeria. Naurettava tulevaisuuden näkymä?

Makeisten ja virvoitusjuomien haittavero nostaa herkkujen hintoja. Tämä koskettaa eniten lapsiperheitä, lapsia ja nuoria. Veron puolustajien mukaan vero edistää terveyttä ja vähentää liikalihavuutta. Asia ei ole näin yksioikoinen.

Sokeri pannaan, toitottavat terveysviranomaiset. Verotus ei kuitenkaan koskisi leivonnaisia, keksejä eikä sitä varsinaista sokeripussia.

Myös alkoholissa on sokeria huimat määrät. Paitsi alkoholi lihottaa, se tuo myös rikollisuutta sekä terveys- ja mielenterveysongelmia. Alkoholiin haittaveroa ei silti laiteta. Miksi? Siksikö, että kulttuurimme ihannoi alkoholia. Täysi raittius katsotaan huonoksi ja meitä harvoja absolutisteja vieroksutaan. Alkoholin haitoista puhuu nykyään yhä harvempi terveysalan ammattilainen.

Sokeria puolustelematta pohdin, miten haittavero vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Tuskin vanhemmat sen vuoksi nostavat lasten viikkorahaa. Kun rahat eivät riitäkään viikonlopun karkkipäivään, laittaako lapsi/nuori rahansa johonkin halvempaan?

Mahdollinen haittaveron lieveilmiö on nuorten lisääntyvä näpistely. Entä mitä ajatuksia nuoressa päässä herättää se, että puolen litran limonadin hinnalla hän saisi enemmän alkoholia? Osaa lapsikin hintoja vertailla! Pidämmekö sokeria nuorelle haitallisempana kuin alkoholia tai näpistelyä?

Liikalihavuus ei veron myötä vähene. Sokeria vaikuttavampi tekijä on vähäinen liikunta sekä ns. "roskaruoat".

Pikaruokalaketjut ovat levittäytyneet koko maahamme. Yhä useamman aterian korvaa kotiruoan sijaan rasvainen ja suolainen hampurilaisateria tai pizza. Sokerin sijaan vieläkin lihottavampi aines on rasva.

Ruoan alv:n laskun tuoma paine sekä valtion rahanahneus lienevät todellinen syy haittaverolle. Jos päättäjät olisivat aidosti huolissaan terveydestämme, toimet olisivat toisenlaisia.

MIIA BORGWARDT Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu