Tavoitteeksi vakaumusten aito tasa-arvo

Kansanedustaja Lauri Oinonen ilmaisi (Ksml 14.7.) tukensa nykymuotoiselle koulujen uskonnonopetukselle verrattuna vakaumuksellisesti neutraaliin uskontotietoon.

Oinonen ilmaisee avoimesti kannattavansa "kristillistä kasvatusta" kouluissa.

Tätä näkemystään Oinonen perustelee sillä, että valtaosa maamme väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, sekä sillä, että "kasvatus elämää varten, oikean ja väärän erottamiseen sekä lähimmäisen ja luonnon oikeuksien kunnioittamiseen on mitä suurimmassa määrin uskonnonopetuksen tehtävää".

Kuitenkin kaikki nämä tehtävät kuuluvat myös nykyiseen elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaan, mikä osoittaa, että tunnustuksellinen uskonnollinen kasvatus ei ole niiden edellytys.

Oinonen on myös huolissaan enemmistön oikeudesta kristilliseen kasvatukseen.

Tämä huoli on mielestäni aiheeton.

Uskonnollinen kasvatus ei ole valtion ja kuntien vaan uskonnollisten yhteisöjen tehtävä.

Se, että opetussunnitelmaan ei sisältyisi uskonnollista kasvatusta, ei millään tavalla rajoittaisi mahdollisuutta uskontokuntiin kuuluvien lasten uskonnolliseen kasvatukseen kodeissa ja seurakunnissa.

Uskontoihin sitoutumaton uskontotiedon opetus antaisi lapsille ja nuorille tunnustuksellista uskontokasvatusta paremmat lähtökohdat eri uskonnollisten vakaumusten ja liikkeiden ymmärtämiseen ja kriittiseenkin tarkasteluun.

Nämä valmiudet ovat yhä kasvavassa määrin tarpeellisia, kun protestanttisen yhtenäiskulttuurin rinnalle on tullut ja tulee kokoajan muita uskontoja ja kasvava uskonnottomien joukko.

Uskonnollisen kasvatuksen siirtäminen pois valtion ja kuntien vastuulta olisi myös tärkeä askel kohti kirkon ja valtion lopullista erottamista toisistaan ja kohti todellista vakaumusten tasa-arvoa.

ANTTI HEIKINHEIMO YTM, tutkijakoulutettava Jyväskylän yliopisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu