Uskontotunnilta eväät elämään

Suomessa koulun ja opetuksen juuret ovat vankasti lähteneet kristillisen uskon opettamisesta. Tunnustuksellinen uskonnonopetus evankelisluterilaisen tai ortodoksisen perustan mukaan oli hyvä lähtökohta oman uskonnon opetukseen.

Muutama vuosi sitten käsite muuttui oman uskonnon opetukseksi, joka luterilaisille ja ortodokseille merkitsi käytännössä entisen tilanteen jatkumista. Ruotsissa uskonnopetus on irrotettu uskonnosta uskontotiedon opetukseksi, jonka on siellä tarkoitus sopia kaikille uskonnosta riippumatta. Tästä voi vain todeta sen, että koulun kristillinen kasvatus on valitettavsti paljolti menetetty naapurimaassamme.

Suomi on maailmassa ainutlaatuisen luterilaiskristillinen maa, jossa maakunnissa pääosin 90 prosenttia kansasta kuuluu ev.lut. kirkkoon tai sitä lähellä oleviin protestanttisiin yhteisöihin kuten helluntailiikkeeseen ta vapaakirkkoon. Historiallisen kehityksen seurauksena Suomen ortodoksikirkolla on toisen kansankirkon asema ja perinteisesti järjestetty oma uskonnonopetus.

Helluntailiikkeen ja vapaakirkon parista koetaan luterilainen uskonnopetus hyväksi, johon he haluavat osallistua, koska kyse on kristillisestä kasvatuksesta. Kirkkoon kuulumattomille on elämänkatsomustieto ollut vaihtoehto.

Erityisesti maahanmuttajien myötä on Suomeen tullut suuri määrä erilaisia uskontokuntia ja nämä ovat saaneet myös jonkin verran uusia jäseniä. Tämä uskonnollinen monikulttuurisuus koskettaa kuitenkin lähinnä vain pääkaupunkiseutua ja lähes nämä kaikki Suomen oloissa uususkonnot ovat pieniä tai hyvin pieniä ryhmiä.

Somalimuslimit lienevät merkittävin erillisryhmä ja hekin ovat keskittyneesti pääkaupunkiseudulla. Merkittävä osa kirkkohin kuulumattomien vanhempien lapsista osallistuu käytännössä muiden mukana ev.lut. kirkkoon kuuluvien uskonnonopetukseen.

Ratkaisuna lähinnä pääkaupunkiseudulla esiintyvään opetuksen järjestelyn ongelmaan voisi olla se, että ne, jotka eivät osallistu ev. lut. tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien uskonnonpetukseen, osallistuvat elämänkatsomustiedon opetukseen tai saavat vapautuksen hakemuksen perusteella.

Enemmistön oikeutta omaan kristilliseen uskontokasvatukseen ei pidä heikentää, jota eräänä ajatuksena nyt esitetty uskontotiedon opetus uskonnonopetuksen asemesta kiistatta merkitsisi. Kristillisen oman uskonnonopetuksen tulee olla selkeä linja.

Ainut puute, joka jo pitempään on ollut ongelma, on uskontotuntien vähäinen määrä. Kasvatus elämää varten, oikean ja väärän erottamiseen sekä lähimmäisen ja luonnon oikeaan kunnioittamiseen on mitä suurimmassa määrin uskonnonopetuksen tehtävää lapsen ja nuoren eri ikävaiheissa.

Opettajan olisi voitava tuntea oppilaansa yksilöinä, pienen viikkotuntimäärän puitteissa se on vaikeaa. Siksi olisi toivottavaa saada perusopetuksen uudessa tuntijaossa lisää mahdollisuuksia kristilliseen uskontokasvatukseen.

Kristillinen opetus ja kasvatus antaa hyvät eväät elämään.

LAURI OINONEN kansanedustaja (kesk) sivistysvaliokunnan jäsen Keuruu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.