Mistä jälkeläisemme ottavat mallia?

Paljon puhutaan ja syyllistetään nuoria heidän huonoista tavoistaan. Oikeanlaiset ja rakkaudellisesti annetut neuvot ja kehoitukset olisivat nyt tarpeen. Lapsi ottaa kaikessa mallia meistä aikuisista, matkimalla hän oppii puhumaan ja toimimaan. Ketä hän matkii, jos ei vanhempiaan, läheisiään ja ympäristöään?

Paljon puhutaan alkoholikulttuuristamme. Mitä kulttuuria kännäämisessä on? Minusta kulttuuri-sana on kärsinyt pahan haaksirikon. Tuntuu kuin kaikki olisi kulttuuria.

Itse ymmärrän tuon sanan toisin. Kulttuuria on mielestäni kaikki, mikä rakentaa ihmistä oikealla tavalla. Lienen tyhmä, mutta näin itse kulttuurin koen. Parempi olisi varmaankin puhua alkoholikäyttäytymisestä eikä -kulttuurista.

En toki ole mikään malliesimerkki kasvattajasta, isästä ja isoisästä, mutta parhaani olen yrittänyt ja yritän, ettei jälkipolvi tekisi samoja virheitä kuin itse olen tehnyt. Onko oikein, että esimerkiksi alkoholinkäyttöön suhtaudutaan kovin hyväksyvästi? En usko vanhempien juopottelun olevan oikea kasvatusmalli lapsille ja nuorille.

Missä ovat itsekriittisyys ja hyvien tapojen opettaminen lapsillemme? Miksi Jeppe juo? Siksi että Jepen vanhemmatkin juovat ja antavat huonon esimerkin.

Pahoinvointi yhteiskunnassamme johtuu meidän vanhempien käytöksen hyväksynnästä ja yleisestä kaiken hävettävänkin hyväksymisestä. Missä ovat rajat, missä on rakkaus lapsiimme ja lähimmäisiimme?

Älkäämme syyttäkö kaikesta nuoria, kun he "örveltävät" huonojen mallien aikaansaannoksina. Katsokaamme rehellisesti ja avoimesti omaa elämäämme. Ei kaikkea voi laittaa sen tiliin, että tämä maailma on niin paha. Itse me olemme tämän niin sanotun hyvinvointimme aikaansaaneet. Eikä kaikkea kasvatusvastuuta voi sysätä opettajien niskaan, kotona ne perusasiat tulee oppia.

Jonkun mielestä olen tiukkapipoinen fossiili, kun tuon tätä asiaa esille. No, minulle se on aivan sama, mutta näitä asioita kannattaa miettiä avoimesti. Jonkinlainen pysähdys on tapahtunut ajatusmaailmassani, ja siitä olen hyvilläni. Mihin olen menossa, ja miksi kaikki näyttää niin kamalalta?

Ei kaikki vanhemman polven oppi ole höpinää, vaan hyväksi ja turvalliseksi koettua. Miksi on niin vaikeaa kunnioittaa vanhempiaan tänä päivänä tässä maailmassa? Miksi kunnioittaa sellaista, joka tuhoaa itsensä ja lastensa elämän väärillä elämäntavoilla?

Sinut ja minut potkitaan pois "piireistä", jos emme juokse samaan riettauden lätäkköön. No, mitä siinä menetämme? Emme mitään, vaan saamme hyvän mielen, kun emme suostu vääränlaiseen talutusnuoraan. Iloa voi olla ilman viinaakin, tiedän kokemuksesta. Ja se on paljon parempaa iloa, siitä ei tule paha olo.

En halua satuttaa kirjoituksellani ketään vaan pysäyttämään ajattelemaan, mihin kaikki johtaa. En toki tällä rakentele pääni päälle sädekehää, en ole virheetön itsekään. Mutta aion pyrkiä parempaan ja terveempään tulevaisuuden rakentamiseen jälkipolville.

Isossa Kirjassa on kaikki ohjeet antoisaa elämää varten, jos vaan ilman ennakkoasenteita uskallamme käydä niitä tutkimaan. Vaalikaamme kaikkea kaunista ja hyvää ja niin jättäkäämme lapsillemme hyvä perintö, joka on paljon arvokkaampi kuin mikään muu maailmassa. Kokeile itse, se palkitsee sinut.

LEO WACKLIN Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu