Voimalan polttoaineet puhuttavat

Vastauksena Rahkoselle ja muille epäilijöille: Jyväskylän Voima Oy on yksityinen osakeyhtiö, vaikka kaupunki onkin osakeyhtiöiden kautta pääomistaja.

Olemme viimeiseen hetkeen saakka halunneet polttaa voimalassa kotimaisia polttoaineita.

Näin ison investoinnin maksimaalinen tuotto on turvattava kaikissa olosuhteissa, se ei voi seisoa polttoaineiden mahdollisten saatavuusongelmien vuoksi,siksi varasuunnitelmia on aina oltava.

Kun keväällä sanoin, ettei hiilleen varauduta, oli bio- ja turvetilanne vielä avoin.

1. Turpeen nostossa juhannuksen aikoihin pitäisi olla nostettuna noin 50 prosenttia, saamamme tiedon mukaan varastoissa on 30-40 prosenttia, lisäksi luvitus lisäalueiden saamiseksi ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, turpeesta on siis niukkuuta!

2. Puunjalostusteollisuus on vaikeuksissa. Hakkuut ovat jääneet aiottua pienemmiksi, eli myöskin sieltä on tulossa niukkuutta.

3. Kyseessä on kauden 2010-2011 täysimääräinen kulutus. Koeajokaudelle polttoaineet on kasassa.

4. Mahdollinen hiili olisi - jos investointi tehdään! - vain tukipolttoaine välttämättömänä tuotannon ylläpitäjänä. Esimerkiksi Rauhalahdessa normaalivuosina 2-5 prosenttia, paitsi nyt yli 30 prosenttia.

5. Se vain on niin, että kaupunkilaisten lämmön ja sähkön varmistamiseksi näinkin ikäviä asioita on tehtävä.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

Toivotaan hyviä lämpimiä kelejä kaikille asiakkaillemme.

TIMO FREDRIKSON Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu