KalPa on mitalinsa ansainnut

Onnittelut Kalpalle prossimitaleista, joukkue on ne todella ansainnut, kausi on ollut Kalpalle menestyksekäs ja antaa uskoa vielä suurempiin saavutuksiin.

Kuopiossa on rakennettu rohkeasti joukkuetta kohti tulevaa menestystä, joukkueeseen on ajettu sisään todella lahjakkaita omia junioreita ja se työ tulevaisuuden rakentamiseksi palkittiin nyt saadulla pronssimitalilla.

Kalpan on hyvä jatkaa kohti tulevaa kautta ja tulevia koitoksia, pelaajien riittävä omavaraisuus jota täydennetään oikeilla vahvistuksilla, sekä koko alueen tuki on se pohja joka on hyvä alusta myös Kalpan tulevalle menestykselle.

Suomen jääkiekko ja Sm-liiga on ollut pitkään liian etelä painotteinen ja varsinkin hesalaisten mielestä pohjoinen "periferia" on vain ollut haittana, mm. etelän seurojen taloudelle.

Lajin tulevaisuuden kannalta onneksi tällä kaudella SM-liigassa jaetaan mitalit niin, että Etelä-Suomi jää nuolemaan näppejään ja miettimään missä meni pieleen, nyt valtikka on siirtynyt "Suomeen" ja se on vain hyvä lajin kehityksen kannalta.

Toivon vilpittömästi Kalpalle menestystä myös jatkossa ja tulevalla kaudella kotiotteluissa täyttä tupaa Niiralan montussa.

PAAVO LAITINEN Oulu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu