Rautatien rullaaminen hätiköityä

Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa on julkinen liikenne ja sen kehittäminen keskeisessä asemassa. Erityisesti rataliikennettä kehittämällä voidaan leikata fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja siten vähentää hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjä ilmastoon.

Seppälän rataa sopivalla mutkalla laajentamalla olisi Huhtasuon asukkaille tarjolla pikaraitiovaunuyhteys keskustaan, Keljoon, Muurameen, jopa Korpilahdelle saakka. Jo olemassa olevalla rataverkolla asiakaspotentiaali on tuhansia asiakkaita päivässä kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Sopivilla laajennuksilla, oikein suunnitelluilla pysäkeillä ja hyvillä aikatauluilla on pikaraitiotie todellinen mahdollisuus myös Jyväskylässä.

Rata Säynätsaloon on jo purettu, Seppälän radan kanssa emme saa hätäillä vaan eri vaihtoehtoja on katsottava avoimin silmin.

NICO HOLMBERG varavaltuutettu (vihr.) Jyväskylä

Jukka Vettenniemi (Ksml 8.4.), olet oikeassa. Pääsiäistä tulisi viettää Herran kunniaksi. Nykypääsiäinen on mennyt kaupalliseksi ja unohdettu se perimmäinen juhlan tarkoitus.

Meillä lapset eivät virponeet, he saavat isompana päättää siitä sitten. Pääsiäisenä tulisi miettiä, missä olisimme nyt jos Herra ei olisi kuollut meidän puolestamme.Olla iloisia syntien anteeksi antamisesta ja Herran ylösnousemukseta, ihmeteoista!

NIINA HAUKKA Laukaa, Vihtavuori

Piispa Eero Huovinen puolusti (Ksml 9.4.) lesboudestaan julkisesti kertoneen papin oikeutta toimia papin virassa. Piispan mukaan papilla on laillinen oikeus hoitaa papinvirkaansa. Hän muistuttaa, että sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä on Suomessa kielletty, eikä kirkko ei tästä tee poikkeusta.

Tämä on erittäin surullista! Miksi ei kunnioiteta Jumalan sanaa, joka on kaiken siunauksellisen elämän perusta yksilölle, seurakunnalle, paikkakunnalle ja kansalle? Homous ja lesbous ovat sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa syntejä, joita Jumala ei hyväksy. Vaikka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, se ei merkitse, että ihmiset itse voisivat tehdä korkeammalle meneviä malleja kuin Jumalan sana.

Kansamme tarvitsee sitä, että "pasuuna antaisi selvän äänen". Miksi emme voisi kuulla sitä johtavien hengenmiesten suusta?

JOUKO KUUSJÄRVI Saarijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu