Suomettumista on turha hävetä

Melko suppea kansanosa saarnaa jatkuvasti ns. suomettumisilmiöstä kielteiseen sävyyn, mutta eipä siitä ohjeeksi kansalle ole. Suomettumisella tarkoitettaneen sodan jälkeen Suomen omaksumaa ulkopoliittista linjaa ja erityisesti suhteita Neuvostoliittoon.

Sillä linjalla saavutettiin kuitenkin tiettyä turvallisuutta, vakautta ja vauhtia Suomen sodanjälkeiseen kehitykseen, vastakkainasettelulla ei olisi samaan päästy. Niinpä suomettuminen olikin perusteltua. Tuntuu omituiselta jupinalta, että heidän, jotka vaikeissa oloissa hoitivat Suomen asioita parhainpäin, pitäisi jotenkin hävetä. Ei todellakaan tarvitse. Valtaosa näistä suurmiehistä on jo edesmenneitä, mutta mitä pitemmälle aika kuluu, sitä paremmin heidän työnsä Suomen parhaaksi kestää kriittisemmänkin tarkastelun.

Miten sitten tästä eteenpäin, siitä ei kannata kiistellä. Mutta siltä näyttää, ettei Suomi täällä Euroopassa yksin ole. Silloin tällöin tulee muistutuksia kuolevaisuudesta, esimerkiksi Nato-kysymyksessä.

Saattavat olla aivan paikallaan. Kyllä naapureidenkin intressejä on syytä noin kohtuudella ottaa huomioon. Varsinkin jos se on suuri ydinasevalta ja sen kanssa on pitkä raja. Ei ole sijaintimme ongelmaton. Tosin ulkoministeri pyrkii vakuuttamaan kansaa siitä, ettei meidän Nato-jäsenyytemme ole Venäjän johdolle iso asia. Sitä on syytä vahvasti epäillä. Eikä ministeri Stubb usko siihen itsekään. Meidän ulkoministerimme puhuu niin paljon, että jää kuulijan tulkittavaksi mikä saattaisi olla "niin ku totta" ja mikä taas ei.

AATOS FORSSTRÖM Leivonmäki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.