Velalla tehdään tulevaisuutta

Diplomi-insinööri Kari Hokkanen jatkaa - virkansa puolesta - Jyväskylän kaupungintalouden surkuttelua esimiestensä tapaan (Ksml 3.4.).

Olen usein toistanut, ettei kaupunki ole vuosittain ottanut ns. syömävelkaa, vaan lainoituksella on rahoitettu investointeja, kuten kunnallistekniikan (kadut, tiet, viemäri-, vesi-, sähkö- ja kaukolämpöjohdot) rakentamista. Melkoinen menoerä on ollut myös julkisten rakennusten rakentaminen. Kaupungin rahaa on kiinni myös maaomaisuudessa, eri yhtiöiden osakkeissa jne.

Hokkanen vähättelee Jyväskylän Energia Oy:n kaupungille maksamia korkotuloja. Ne jäisivät tulematta, ellei kaupunki omistaisi yhtiötä. Myös Ruotsin valtion omistama Vattenfall perii mm. entisen maalaiskunnan asukkailta rahoituskulunsa, jotka se tulouttaa omaan kassaansa.

Jutusta ilmeni, että 52 prosenttia kaupunkikonsernin lainoista on Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n, Jyväskylän Energia Oy:n ja Jyväskylän seudun Jykes Oy:n lainoja, jotka kaupunki on taannut. Kuitenkaan ei kerrottu sitä, että kaikki kolme yhtiötä vastaavat omalla tulorahoituksellaan rahoituskuluistaan sekä muista juoksevista menoistaan. Yhtiöt eivät siis ole omistajalleen rasite, päinvastoin.

JVA Oy on erittäin velkainen yhtiö, mutta merkittävä sijoitus tulevaisuuteen, etten sanoisi suoranainen aarre. Miksi? Siksi, että yhtiön omistuksessa oli vuoden vaihteessa yli 7 500 asuntoa velkamäärän ollessa alle 550 euroa/m2.

Kun arava- ja korkotukirahoitteisten asuntojen käyttö- ja luovutusrasitteet aikanaan (keskimäärin 40 vuotta valmistumisesta) poistuvat, muuttuvat velat saataviksi. Tällöin käypä neliöhinta on jopa kolminkertainen nykyiseen velanmäärään verrattuna. Eli tämä sukupolvi ei jätä velkataakkaa lapsilleen, vaan tämä sukupolvi kasvattaa kaupungin varallisuutta, josta suurin kiitos kuuluu yhtiön velkojen maksumiehille, vuokralaisille.

En kiistä sitäkään, ettei JE-konsernilla olisi jo nyt riittävästi velkaa ja lisää tarvitaan uuden voimalan rakentamiseen. Yhtiö on kuitenkin syytä pitää jatkossakin kaupungin omistuksessa, vaikka nurkan takana kyttäävät lukuisat kansainväliset sijoittajat iso rahatukku kädessään. Kantani on, ettei kumpikaan yhtiö ole myynnissä, vaikka kokoomus, keskusta ja vihreät tekivätkin takavuosina parhaansa energiayhtiön kaupittelussa.

KAUKO TUUPAINEN kaupunginvaltuutettu (PS) Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu