Lasten syrjäytyminen ehkäistävä

Jyväskylässä on varmistettava laman ja kiristyvän kuntatalouden aikanakin, ettei heikoimmassa asemassa olevia jätetä oman onnensa nojaan. On selvää, että peruspalvelut pitää turvata lapsille, työikäisille ja ikääntyneille.

Ennen kaikkea on estettävä lasten ja nuorten syrjäytymisen kasvu, koska se on sekä inhimillisesti väärin että taloudellisesti kestämätöntä. Edellinen lama opetti sen, että yhteiskunnasta syrjäytyneiden ihmisten saaminen takaisin aktiiviseksi kansalaiseksi on erittäin vaikeaa.

Jos syrjäytymiskehitys alkaa jo nuorena, edessä on inhimillinen ja taloudellinen katastrofi. Koulujen luokkakokoja ei siis saa kasvattaa eikä kouluruuasta tinkiä. Yhteisöllisyyden ylläpitoon tarvitaan myös aktiivisia ja vastuullisia vanhempia, jotka pitävät yllä avointa keskustelua ja verkostoja.

Talouden kääntyessä jälleen nousuun pitää pyrkiä kohti eheytettyä koulupäivää, jossa koulut yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa tarjoavat koululaisille vapaaehtoista harrastustoimintaa. Tällöin alaluokkalaiset eivät joudu olemaan iltapäivisin ilman aikuisen seuraa. Iltapäivän harrastustoiminta vähentää myös iltaharrastusten tarvetta ja lisää perheiden yhteistä aikaa. Samalla koulutilojen alhainen käyttöaste kasvaa.

Uskon, että koulupäivää eheyttämällä oppilaiden viihtyvyys paranee, yhteisöllisyys lisääntyy ja syrjäytyminen vähenee. Eheytetty koulupäivä oli vahvasti esillä edellisen hallituksen opetusministerin Antti Kalliomäen toimesta, mutta nykyinen hallitus on ilmeisesti haudannut ajatuksen.

Valmistauduttaessa laman jälkeiseen aikaan tämä hyvä ajatus kannattaa nostaa jälleen esille ja varata kunnille riittävästi rahoitusta sen toteuttamiseen.

PETRI JUSSILA Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu