Vaimo rahoitti opintoni

Itse innostuin opiskelemaan vielä vanhoilla päivilläni täysipäiväisesti vieraalla paikkakunnalla.Opiskeluni alkoi niin yllättäin, että työnantajani kerkesi maksamaan minulle kokonaisen kuukausipalkkani. Liikaa saamani palkan jouduin tietenkin maksamaan takaisin. Opiskeluni rahoitin opintotuella.

Ennen kuin sain reilun kolmen viikon päästä ensimmäisen erän opintotukea, nälkähän siinä jo kurni vatsassa, velat, vuokrat ja muut normaali laskut juoksivat entiseen malliin niin kotipaikkakunnalla kuin opiskelupaikallanikin. No eipä mitään, marssin sosiaalitoimistoon ja ajattelin, että nyt minäkin pääsen nauttimaan ensimmäisen kerran yli 30-vuotisen työurani jälkeen avustuksista.

Täytin kupongit, joihin piti hankkia valtava määrä todistuksia ja lippua ja lappua. Keräilin pulloja ja kiristin vyötä. Vastaus tuli viikon kuluttua:

Ei tule avustusta, olet naimisissa ja vaimon pitää elättää. No, onneksi oltiin ja ollaan vieläkin vaimon kanssa väleissä.

Vaimo elätti "suurella" lastentarhanopettajan palkallaan minut ja kolme opiskelevaa lastamme, maksoi laskut ja muut, joten ei ole Fortumin Mikael Liliuksellakaan hätää vaikka maksaa liikaa saamansa korvauksen takaisin. Jos nälkä tulee niin ei, kun pulloja keräämään ja kyllä vaimo elättää.

JORMA KATAINEN Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu