Terveysasemien lakkautuksista

Yleisötilaisuuksissa ennen Suur-Jyväskylän syntyä, kaupungin ylin virkamies ja poliittinen johto vakuutti lujasti kansalaisille kaikkien lähiterveysasemien nykyisine palveluineen säilyvän uudessa Jyväskylässäkin ennallaan, historiallisen kuntaliitoksen jälkeenkin. Yksi yleisötilaisuus oli Vaajakoskella, jota kuuntelin. Tässä tilaisuudessa kaupungin ylin johto erityisesti mainosti Säynätsaloa malliesimerkkinä kuntaliitoksessa, jossa lähi ja terveyspalvelut toimivat edelleen hyvin, aikaisemmasta kuntaliitoksesta huolimatta.

Säynätsalo liittyi Jyväskylän kaupunkiin 1993. Säynätsalon terveysasema luvattiin päättäjien toimesta säilyttää toiminnassa jatkossakin. Nyt Jyväskylän ylimpien virkamiesten aikomuksena on esittää lakkautettaviksi säästösyistä Säynätsalon, Kuokkalan ja Huhtasuon terveysasemat. Tietojeni mukaan kaupunginjohtaja Anderssonin ja muutaman johtavan virkamiehen tekemä budjettiesitys olisi tietoisesti jätetty sosiaali- ja terveysmenojen osalta huomattavan alijäämäiseksi. Sen takia ollaan nyt tässä tilanteessa.

Ihmettelen, miksi alijäämäinen budjetti on hyväksytty kaupunginhallituksessa ja valtuustossa? Mielestäni Jyväskylän ylimpien virkamiesten, mukaan lukien kaupunginjohtaja Andersson, pitäisi pyytää ero virastaan, valheellisten ja harhauttavien lupaustensa johdosta kuntaliitosasioiden yhteydessä. He ovat uskottavuutensa ja luottamuksena menettäneet kuntalaisten edessä. Ulkomailla johtajat menettävät virkansa vähemmistäkin syistä.

Lopullisesti terveysasemien kohtalo on poliittisten päättäjien käsissä. Tässä asiassa punnitaan kuntavaalien alla annetut vaalilupaukset. Pitävätkö ne? Kaikkien puolueiden kuntavaaliehdokkaat lupasivat puolustaa tarvittaessa voimakkaasti kuntalaisten perus- ja lähiterveyspalveluja, jos he tulevat valituiksi jyväskylän valtuustoon. Se oli heille kuulemma ykkösasia.

Poliittisissa asioissa kansalaisten muisti ei ole niin lyhyt, kuin poliitikot usein luulevat. Terveyskeskusasioissa tehdyt päätökset tulevat varmasti heijastumaan kahden vuoden päässä oleviin eduskuntavaaleihin, joko positiivisesti tai negatiivisesti, puolueiden kannatukseen Jyvässeudulla. Päätöksistä riippuen.

Järjestämissopimuksen mukaan peruspalvelut turvataan kuntalaisille varmistamalla lähipalvelujen saatavuus sekä kattava ja toimiva palveluverkosto. Ymmärtääkseni lähiterveysasemien lakkauttaminen rikkoisi sopimusta, kyselyiden mukaan ylivoimainen enemmistö kuntalaisista kannattaa veroprosentinnostoa, jos sillä turvataan lähi- ja terveyspalvelut, väliaikaisella hyvinvointilainalla ja vähemmän kiireellisten investointien siirtämisellä parempiin aikoihin voi myös korjata Jyväskylän talousvajeen.

Säynätsalolaiset vastustavat jyrkästi terveysasemien suunniteltuja lakkautuksia Jyvässeudulla. Tulemme puolustamaan aktiivisesti terveysasemaamme kaikin mahdollisin keinoin. Tarvittaessa käytämme kaikkia mahdollisia oikeusasteita hyväksi tässä asiassa. Emme hyväksy sairaitten, heikkokuntoisten vanhusten, emmekä pienituloisten ihmisten kustannuksella suunniteltuja säästöjä Jyväskylässä.

UNTO PYNNÖNEN Jyväskylä, Säynätsalo

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.