Mielipide: Isännöitsijällä on oikeus vaatia kopio perukirjasta

Kysymys, joka nousee erittäin usein esille perukirjoitusten yhteydessä, on se, pitääkö perukirja kaikkineen todella näyttää ja antaa isännöitsijälle.

Kun asunto-osakeyhtiön osakkeet siirtyvät esimerkiksi kaupan tai perinnönjaon myötä, pitää siirtyminen rekisteröidä osakeluetteloon.

 

Jotta isännöitsijä voi merkinnän tehdä, täytyy hänen lain mukaan saada siirrosta luotettava selvitys.

Perinnönjaon kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä muun muassa perukirjaa.

Auvo Nieminen kysyi mielipidekirjoituksessaan (KSML 6.8.), onko koko perukirja annettava merkinnän tekevälle isännöitsijälle kopioitavaksi vai riittääkö sen esittäminen asuntoa koskevien tietojen kirjaamiseksi.

 

Isännöitsijä vastaa siitä, että osakeluetteloon tehtävät merkinnät ovat oikein.

Tämä edellyttää, että hän näkee asiakirjat, mutta hänellä on oikeus myös vaatia itselleen asiakirjojen kopiot.

Tämä perustuu siihen, että isännöitsijällä on velvollisuus pystyä jälkikäteen osoittamaan merkinnän laillisuus.

 

Perinnönjaon perusteella tehtävän osakeluettelomerkinnän yhteydessä on myös tarkistettava, onko perintöosuus lunastettu pesän ulkopuolisilla varoilla.

Tämän takia perukirjasta ja perinnönjakokirjasta ei saa peittää tietoja.

Jos osuuden lunastamiseen on käytetty ulkopuolisia varoja, on osuudesta maksettava varainsiirtovero.

Tällöin isännöitsijän on saatava selvitys myös varainsiirtoveron suorittamisesta, jotta osakeluettelomerkintä voidaan tehdä.

Mia Koro-KanervaOTM, toimitusjohtajaIsännöintiliitto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu