En ole kuullut leikkausten keskittämisestä mitään uutta

Ville Väyrynen

Maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja ja SDP:n puoluehallituksen jäsen Ahti Ruoppila toi mielipiteessään (KSML 5.8.) esille alueellisen edunvalvonnan näkökulmaa.

Kirjoituksesta pisti silmään maininta vaativia leikkauksia koskevasta keskittämisasetuksesta, jota Ruoppilan mukaan ollaan ”vääntöjen jälkeen saamassa järkevämpään ja huomattavasti parempaan ratkaisuun.”

Jos näin todella on, tervehdin ratkaisua suurella ilolla. Alkukesästä toki kirjoitettiin saavutetusta sovusta raskaan kirurgian suhteen, mutta tuon uutisen jokainen asiaan perehtynyt ymmärsi perättömäksi jo julkaisuhetkellä.

Itse vastaan Keski-Suomen maksa- ja haimakirurgiasta, enkä ole edellä siteeratun kaltaista viestiä saanut. Lyhyt kyselykierros kollegoille, lähiesimiehille ja sairaanhoitopiirin johdolle ei myöskään tuottanut asian suhteen muuta kuin epätietoisuutta.

On harmillista, ettei näin tärkeistä keskusteluista ole tiedotettu sairaanhoitopiirimme käytännön toimijoita saati korkeinta hallintoa.

Uusi sairaala on rakentunut lähes valmiiksi ja muutto on suunnitteilla alkuvuoteen 2021. Toiminnan suunnittelun ja henkilöstöresursoinnin kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää tietää, mitä toimintamme tulee jatkossa pitämään sisällään.

Keskittämisuhan alla oleva kirurgia on kiireellistä ja työvoimaa, osastokapasiteettia sekä etenkin osaamista sitovaa.

Näiltä osin toiminnan ja hoitopolkujen suunnittelu on tällä hetkellä joko jäissä tai arvauksiin perustuvaa, koska meillä ei ole käsitystä tulevista vastuualueistamme.

Keskittämiskeskustelu kävi vilkkaana vielä alkuvuodesta ja uuden asetuksen oli määrä astua voimaan kesällä. Koronavirus kuitenkin sotki aikataulun ja vei ymmärrettävästi myös poliittisen huomion kevään aikana.

Olemme siis edelleen tilanteessa, jossa meillä ei ole voimassa olevaa järjestämissopimusta erikoissairaanhoidosta Itä-Suomen erityisvastuualueella (erva).

Tämä antaa hallitukselle oman lakiluonnoksensa mukaisen mahdollisuuden sanella alueemme työnjako raskaan kirurgian suhteen.

Vetoankin asiassa maakuntamme hallituspuolueiden kansanedustajiin. Jos jonkinlainen ratkaisu on todellakin saatu tai tulossa, siitä olisi ensitilassa tiedotettava sairaanhoitopiirimme operatiivisille toimijoille.

Näin tulevaisuuden suunnittelu saataisiin mielekkäästi käyntiin. Jos taas ratkaisua ei ole näköpiirissä, aiheeseen kannattaa tarttua pikimmiten. Raskaan kirurgian säilyminen tai jopa vahvistuminen olisi keskisuomalaisen potilaan ja itse asiassa koko Itä-Suomen erva-alueen etu.

Sen verran omaan ennustajan lahjoja ja realismia, että mahdollisen ministeriön saneleman ratkaisun suhteen en jaa Ahti Ruoppilan optimismia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu