Suomestako ydinsähkön suurtuottaja?

Maailma valmistautuu Kööpenhaminan ilmastokokoukseen. Tavoitteena on saada yhteisin pelisäännön kuriin kasvihuonekaasujen päästöjä, joista 80 prosenttia aiheutuu energian käytöstä.

Tulevaisuuden energiaratkaisujen on perustuttava niin paljossa kuin mahdollista uusiutuviin eli päästöttömiin energialähteisiin. Tämän suunnan kärjessä kulkee EU. Se on äskettäin sitoutunut lisäämään uusiutuvaa energiaa kunnianhimoisin tavoittein. Ydinenergian lisärakentamisen puolesta ei EU:ssa liputa juuri kukaan.

Saksassa on voimassa päätös sulkea vuoteen 2025 mennessä kaikki ydinvoimalat. Itävalta ei salli edes alaan liittyvää yhteistä eurooppalaista tutkimusta. Ranska on Suomen ohella ainut läntisen Euroopan maa, jossa ydinvoimaa rakennetaan. Itä-Euroopassa ydinvoimaloita rakennetaan Romaniassa, Bulgariassa ja Slovakiassa.

Myös Suomi on sitoutunut EU:n ilmasto- ja energiapaketissa meille annettuihin velvoitteisiin. Olemme luvanneet lisätä 9,5 prosenttiyksiköllä uusiutuvaa energiaa. Eduskunta sitoutui tähän viime keväänä. Samalla eduskunta yhtyi yksimielisesti myös hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa asetettuun tiukkaan kantaan: "Periaatepäätöstä harkittaessa lähdetään siitä, ettei ydinvoimaa rakenneta maahamme sähkön pysyvää vientiä silmällä pitäen."

Ministeriöni käsittelyssä on parhaillaan kolmen uuden ydinvoimalaitoksen lupahakemukset.

Asiasta on aivan oikein käynnistynyt julkinen keskustelu.Ydinvoiman kiihkeimmät kannattajat sanovat, ettei valtion saa mitenkään rajoittaa ydinvoiman rakentajien puuhia. Toiset perustelevat kolmea uutta laitosta Venäjän sähköntuonnin lopettamisella, sähkön kulutuksen kasvulla ja hiililaitosten sulkemisella. Hillittömimmät puhuvat vastoin eduskunnan yksimielistä ja tuoretta kantaa Suomesta ydinsähkön vientimahtina.

Kovin monelta on jäänyt huomiotta se, mitä Suomen sähköhuollossa on tapahtumassa.

Vuoteen 2020 mennessä Suomessa syntyy nykyiseen sähkön kulutukseen verrattuna yli 25 prosenttia lisää uutta sähkökapasiteettia. Työn alla oleva Olkiluoto 3. tuottaa noin 12 TWh ja sanotuilla sitoumuksilla uusiutuvaan energiaan on kyettävä tuottamaan noin 11-12 TWh. Kuluvan vuoden kulutukseksi arvioidaan noin 82-83 TWh.

Vaikka maahan ei rakennettaisi yhtään uutta ydinvoimalaitosta, pystymme edellä sanotuin toimin korvaamaan tuonnin Venäjältä (12 TWh) ja sähkön kysynnän huomattavankin kasvun. Lisäksi jää syntyvästä kapasiteetista merkittävä määrä hiilisähkön alasajoonkin.

Sekä ministeriöni keskeiset virkamiehet että minä pidämme kuitenkin perusteltuna, että edellä sanotusta huolimatta, Suomessa on syytä varautua sähkön tuotantokapasiteetin lisäämiseen syntymässä olevasta tasosta vielä 2020 mennessä, jotta hiilen käyttö voitaisiin kokonaan lopettaa. Uusiutuvaa emme kykene juurikaan edellä sanottua enemmän rakentamaan. Ministeriöni laskelmien mukaan lisäystarpeet tyydytetään reippaasti yhdellä uudella yksiköllä. Näin rakentuvasta sähkökapasiteetista jäisi ajoittain merkittävä määrä vientiin. Se ei olisi kuitenkaan rakentamista pysyvää vientiä varten.

Vuonna 2027 pysähtynevät Loviisa I:n ja vuonna 2030 Loviisa II:n pyörät. Ne on joskus jollakin korvattava. En näet usko, että sähkön kulutus kääntyisi koko maailman kovista säästöhankkeista huolimatta laskuun. Miten Suomen sähkönhuolto noiden aikojen tarpeisiin hoidetaan, on tulevien hallitusten ja eduskuntien asia.

Päätyminen nyt kolmen maailman suurimpiin kuuluvan ydinvoimalan rakentamislupaan johtaisi ydinsähkön pysyvään vientiin. Se murentaisi sitoumuksemme ja kansallisen edun satsata uusiutuvaan energiaan ja söisi samalla moraalisesti loputkin edellytykset evätä uraanin kaivamisen Suomesta.

Sekin kannattaa muistaa, ettei ydinvoima ole kotimaista energiaa ja että siihen liittyy riskejä. Suomen julistautuminen ydinsähkön viejäksi olisi erikoinen ratkaisu bioenergian luvatussa maassa.

MAURI PEKKARINEN elinkeinoministeri Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.