Lyhyet 6.9.

Meikkaaminen ja pukeutuminen turhaa, jos on lihava, polttaa, juo, kiroilee! HUKKAAN MENEE

Kyllähän iso osa suomalaisita naisista 38-55v pukeutuvat kuin rytökasat! Onneksi on poikkeuksia, yksi sellainen 51v asuu meillä! HAPPY

1990-luvun alun lamaan johti Holkerin-Liikasen hallitus ja Suomen Pankki (taustalla pres. Koivisto). Aho-Viinanen korjasi virheet. TOTUUS ESIIN

Jos avioliitto ei toimi, niin vieraisiin lähtee se puoliso, jolta moraali puuttuu. Toki monet lähtee huvitellakseenkin. Ainakin syy löytyy. JA KOHDE!

Vastatkaapa Muuramen päättäjät, miksi katuvalot eivät vieläkään iltaisin pala, vaikka on tosi pimeätä? Onpa vaarallista varsinkin pienille kulkijoille. PIMEYS

Jos porot viihtyvät etelässä, niin miksi ne eivät tule tänne itsekseen? LANTALAINEN

Nyyh (1.9.) Perustele mielipiteesi hautausmaasta. DMILIA

Miehen tehtävä on levittää siementä mahdollisimman paljon ja laajalle, ei siinä auta vaimon kauneus, kun luolamies touhuaa. LEIDI

Onnellinen mies (1.9.) avioliiton onni ja kestävyys ei perustu naisen ja miehen ulkonäköön, kauneus tai komeus on vain ylimääräistä hyvää. KAUNIS JA ONNELLINEN

Maksaako Ruandan valtio Suomen valtiolle yli miljoonan euron oikeudenkäyntikulut menossa olevasta oikeudenkäynnistä? VERONMAKSAJAT

Kyllä hyvääkin vaimoa petetään ja 35v. jälkeen jätetään. Syy:mies narsisti ja bipolaarinen. Ei usko olevansa sairas! TUSKA

Mitä järkeä on laittaa hidastetöyssyjä Leppäveden Tiituspohjaan kolmea 100 metrin matkalle! ETTÄ JURPPII

Mummo! Miksi et välitä lapsenlapsistasi tasapuolisesti?? Osaat pahoittaa pienten mielet todella tehokkaasti. VÄLIRIKKO EDESSÄ?

Kiitos työnantajille, jotka lamasta huolimatta palkkasitte koululaisia ja opiskelijoita kesätöihin! OPISKEL.POJAN ÄITI

Jyväskylän Valo on yhtenäinen joukkue, sillä pelaajat ovat lähes yhtä "pyöreässä" kunnossa kuin joukkueen johto. MINÄ

Valtakunnassa kaikki hyvin! Kokoomus vie Kepua kuin pässiä narussa! FANTASTISTA!

Minulle kävi audit. Siivoaminen ja paidansilitys loppui. Akan vaihto tuli. Kiesi oikeassa. TUNNUSTETAAN TOSIASIAT

Hyvä Tuula Puranen (4.9.). 50 ja yli oleva mies luulee olevansa 30 v. RENU

Naisten ja miesten silmien avautumista Kiesi edisti: ammoisista ajoista miehet esineellistäneet naista. Naiset suostuneet! KYSY ITSELTÄSI

Audi-Kiesi sanoi sen mitä 80% miehistä ajattelee ja joutui eroamaan! Miksi? Jos Kokki-"Aino" sanoisi vastaavaa miehistä hän olisi sankari! TASA-ARVO

Hyvä kirjoitus, Anita Kärki (4.9. Kiesistä), kiitos! KAAKA

Opettaja (1.9.) olen joka päivä töissä parakissa eikä ahdista. RAKENNUSTYÖNTEKIJÄ

Naisilla, joita myyntijohtaja Esko Kiesin puheet loukkasivat, on äärettömän heikko itsetunto! SATU

Audimiesten nätit lukeneet vaimot ajavat riisikupilla, illoin silittävät ja imuroivat. KIESIKYYTI

Autolla ajavat kuskit, jotka ette käytä vilkkua, niin suosittelisin pakollista autokoulua inssinajoineen. VILLISSÄ LÄNNESSÄ

Suomalaiset prkl kyllä osaavat hokea joka lehden palstalla että "Ensin autettava omia..." Auttakaa! Toimikaa! Hopi Hopi! Vai iskeekö pönttö tyhjää? W

Olisiko opittavaa? 90-luvun lama ei ollut Ahon ja Viinasen syytä? Enemmän se johtui Holkerin hallituksen löperöstä talouspolitiikasta. ÄIJÄNKÄPPYRÄ

Akka makaa sohvalla ja kuorsaa. Ukko kokkaa, tiskaa, pesee pyykit. Ei tartte ihmetellä jos vieras muija kiinnostaa. KOTIMIES

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu