Pekka Mervola Huomioita: Kaupunkipyörät ajavat leikkauslistalle

Pekka Mervola

Pekka Mervola

Onneksi Jyväskylä ei ehtinyt kaupunkipyörien muotitrendiin. Kaupunki suunnitteli jo miljoonainvestointia pyöriin ja säilytysasemiin, mutta hanke tyrehtyi kustannuksiin. Pyöristä olisi tullut satojen tuhansien eurojen käyttökulut vuodessa. Pyöräilijä itse olisi maksanut vain pienen osan pyöräilyn kuluista.

Jyväskylän kaupunki vetäytyi hankkeesta, kun hankinta ei mahtunut 1,5 miljoonan euron hankintaraamiin ja vuosikulutkin ilmeisesti olisivat karanneet ainakin puolen miljoonan euron luokkaan.

Kaupunkien kustantaminen pyörien buumi taitaa olla ohittumassa. Vantaa miettii budjetissaan kulusäästöjä. Kaupunkipyöristä luopuminen voi olla yksi säästölistan asioista. Rikas Helsingin kaupunki laittaa vielä kaupunkipyöriin miljoonatolkulla rahaa joka vuosi.

Pyöräily on terveellinen liikkumistapa ja ilmastoystävällistä. Työmatkapyöräily toivottavasti lisääntyy. Jotta näin kävisi, pyöräteitä tulisi olla paljon ja niiden tulisi olla hyvin hoidettuja. Pyörällä pitäisi aina päästä suorinta reittiä eikä pyöräväyliä pitäisi sulkea rakennustyömaiden takia.

Vielä kaupunkipyöristä. Ne ovat todellisuudessa bussiliikenteen ja julkisen liikenteen jatkeita eli tukea tälle liikennemuodolle. Vantaalla tämä tukeminen saattaa loppua kaupunkipyörien seuraavaan sopimuskatkoon vuonna 2023.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.