Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Pekka Mervola Huomioita: Mikä hävittäjä sieltä tulee, pohdittiin Ahtisaari-luennolla

Pekka Mervola

Pekka Mervola

Martti Ahtisaari -luento oli pitkästä aikaa oikea tilaisuus yliopiston juhlasalissa. Tilaisuuden mielenkiintoisin puhuja oli ylijohtaja Pälvi Pulli Sveitsistä. Hän on vastannut Sveitsin puolustusministeriössä maan hävittäjähankkeesta.

Sveitsi on korvaamassa heidän F-18 Hornetejaan 36 kappaleella F-35A -häivehävittäjiä.

Pulli kuvasi ilmeikkäästi sveitsiläistä päätöksentekosysteemiä. Maassa on kaikki puolueet hallituksessa ja sikäläinen eduskunta valitsee ministerit. Hallitus saattaa istua kymmenenkin vuotta.

Sveitsillä oli samat ehdokkaat ruotsalaista Saab Gripeniä lukuunottamatta kuin mistä joukosta Suomi tekee tämän vuoden lopulla hävittäjäpäätöksensä. Pullin mukaan sveitsiläisten kriteereillä F-35A oli ylivoimaisesti paras. Kriteerit pyörivät koneen ominaisuuksien ja huoltovarmuuden ympärillä.

Sveitsin konehankinta voi kuitenkin joutua kansanäänestykseen. Vuonna 2014 sveitsiläiset halusivat silloisen Gripenien ostosta kansanäänestyksen. Ostohanke kaatui vaaliuurnille. Nytkin hallituksen päätös ostaa hävittäjiä voi kaatua kansanäänestyksessä.

Suomessa hävittäjien osto ei ole kansalaisten käsissä. Eduskunta on jo varautunut käyttämään 10 miljardia rahaa Hornetien seuraajien ostoon. Kun ilmavoimat saa konevalinnan tehtyä, hallitus vienee sen sellaisenaan eteenpäin päätöksenteossa. Ainakin näin toimittiin aikanaan Hornetien hankinnassa. Olisi yllättävää, jos hankintapäätös politisoituisi loppumetreillä niin, että Suomi ei valitsisikaan suorituskyvyltään meille parasta kalustoa vaan valinnassa painaisi erityisesti esimerkiksi suhteet valmistajavaltioon.

Ruotsi ja Ranska saattavat kuitenkin loukkaantua hetkeksi aikaa, jos heidän koneensa ei tule valituksi.

Jos nyt pitäisi veikata, Suomi valitsee F-35 -koneet mahdollisimman tehokkaalla aseistuksella ja elektroniikalla. Ehkä myös F-18 Super Hornetien elektronisen sodankäynnin Growler-versiot voivat kiinnostaa, mutta kun Suomi on kertonut ostavansa koko satsin yhdeltä tarjoajalta, ne eivät ehkä mahdu pakettiin.

Oli mielenkiintoista seurata, miten ilmavoimien komentaja Pasi Jokinen seurasi yleisössä keskustelua sveitsiläisten ja suomalaisten hävittäjähankinnasta. Kasvoista ei voinut lukea (maskin takaa) mitään.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut