Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Pekka Mervola Huomioita: Yliopistojen pj:t menivät EK:n retkuun

Pekka Mervola

Pekka Mervola

Viime viikolla oli jänniä vaiheita. Ensiksi tiedeministeri Antti Kurvinen (kesk.) puhui Helsingin Sanomien haastattelussa koko Suomen kattavan vahvan yliopistolaitoksen puolesta. Keskisuomalainen piti ajatuksia maakuntien yliopistojen vahvistamisesta hyvänä pääkirjoituksessaan, Helsingin Sanomat puolestaan piti Kurvisen tiedepolitiikkaa hämmentävänä.

Seuraavaksi näyttämölle hyppäsi Elinkeinoelämän keskusliitto EK, joka jatkoi vanhahtavaa Aalto-yliopiston perustamisjargonia keskittämisestä ja puhui oudosti yliopistokentän sirpaloitumisesta.

EK onnistui höpsäyttämään suuren joukon suomalaisten yliopistojen hallitusten puheenjohtajia kannanottonsa taakse. Jyväskylän yliopiston hallituksen puheenjohtaja viisasti jätti allekirjoittamatta EK:n propagandajulistuksen.

Periaatteellisella tasolla on erittäin erikoista, että riippumattomien korkeimman tieteen ahjojen hallitusten puheenjohtajat lähtivät elinkeinoelämän lobbausjärjestö EK:n laatiman julkilausuman allekirjoittajiksi. Olettaisi yliopistojen pitävän huolta riippumattomuudestaan.

Porilaisessa sanomalehti Satakunnan Kansassa aluetutkija Timo Aro kirjoitti (14.11.), että korkeakoulutus jos mikä on alue- ja väestöpolitiikan supervoima. Siksi korkeaan koulutukseen tulisi panostaa koko Suomessa.

Syytä on siis vahvistaa määrätietoisesti maamme yliopistoja ja ylipäätään osaamisen kouluttamista.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut