Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Anne Kalmarin kansanedustajakolumni: Itsenäisyys ja ruokakulttuurimme

Anne Kalmari

Ajatelkaa mitä kaikkea meillä on, kun meillä on oma maa.

Minulle tulee ensimmäiseksi mieleen oma koti ja tutut ihmiset. Ne tuoksut, kun joku on leiponut tai tehnyt hyvää ruokaa, ovat muistissani. Tulee mieleen tutut tiet, kadut sekä kaverit. Kylät ja kaupungit, niiden kaupat, kirkko ja kirjasto.

Työni myötä isänmaan merkitys minulle on kasvanut. Se on saanut uudet ulottuvuudet. Demokratia, tasa-arvo sekä mahdollisuus puhua ja toimia vapaasti ovat saaneet suuremman merkityksen. Näitä itsenäisyyden tarjoamia mahdollisuuksia käytän nyt myös itse puhuakseni eräästä minulle tärkeästä asiasta.

Suomalaista ruokakulttuuria vastaan tehdään nykyään paljon työtä. Suomalaisia tuotteita haastetaan samaan aikaan, kun ulkomaisia promotaan.

Julkisiin keittiöihin tuodaan suomalaisen ruuan tilalle ruokaa ulkomailta sellaisilla pelisäännöillä tuotettuna, että ne eivät täytä suomalaisen lainsäädännön tuotantovaatimuksia. Harvemmin edes ajatellaan, mitä seurauksia tällä on. Otan esimerkin maidosta.

Meillä Suomessa oli vielä EU:hun liityttäessä 32 500 maitotilaa. Edellisvuonna niitä oli noin 6 000, ja tämän vuoden lopussa vain 5 000. Noin tuhat navettaa vuodessa on sulkenut ovensa viimeisen kerran, ja kehitys valitettavasti jatkuu.

Miksi mikään ei riitä?

Kun julkisessa ruokailussa kielletään maidon käyttö tai kannustetaan kuluttajaa luopumaan siitä, seuraukset yksittäisellä tilalla ovat vääjäämättömät. Seuraukset esimerkiksi Jyväskylänkin meijerille ovat ajan mittaan vakavat.

Kerron eräästä maitotilasta. Nykyinen maatalouden ahdinko on aiheuttanut tilan talouteen suuren loven, jota perhetilan omistajat joutuvat paikkaamaan erilaisilla tilan ulkopuolisilla töillä. Maidon tuotantoa tulisi kustannustehokkuuden vuoksi kasvattaa ja navetan laajennusinvestoinnit ovatkin olleet mietinnässä, mutta Valion kiintiöpolitiikka tekee investoinneista mahdottomia. Tuotetulle maidolle ei löydy ostajaa hintaan, joka mahdollistaisi uuden navetan rakentamisen kannattavasti.

Tuotantokustannukset ovat jatkuvassa nousussa polttoaineiden, lannoitteiden, energian ja raaka-aineiden kallistuessa. Työmäärä ja kustannukset kasvavat, mutta kate pienenee. Tilanne on kestämätön.

Miltä arvelette tuntuvan siitä lypsykarjayrittäjästä, joka on tehnyt kaikkensa luonnon hyväksi Euroopan kireimpien ympäristösäädösten alla. Osin tietämättäänkin hän on huolehtinut tärkeästä elinympäristöstä noin kolmannekselle Suomen uhanalaisista lajeista, jotka ovat riippuvaisia laiduntamisesta.

Pienestä kannattavuudesta huolimatta hän on suhtautunut ilmastonmuutoksen torjuntaan myönteisesti. Pohtinut muuttavansa viljelymenetelmiä ja tekevänsä erityistoimia turvemailla. Onpa mukana biokaasuhankkeessakin.

Rapsuttaessaan Mansikkiaan, omaa työkaveriaan, saattaa emännältä vierähtää kyynel silmäkulmaan. Miksi mikään ei riitä? Ei edes hiilineutraali maito. Löytyykö enää tuotantomuotoa, joka elättäisi?

Jos haluamme juoda myös tulevaisuudessa suomalaista lähellä tuotettua puhdasta maitoa tai syödä antibioottivapaata lihaa, on näitä tuotantotapoja tuettava. Jos haluamme, että käyttämämme kasvistuotteet ovat Suomessa ekologisilla tuotantotavoilla tuotettuja, niiden hyväksi on tehtävä töitä.

Ruokakulttuurin muutoksen ei tarvitsisi jakaa kansaa kahtia. Itse ainakin olen puolustanut kotimaisia tuotteita aina heinäsirkoista ja poronlihasta palsternakkaan ja nokkosiin.

Suomalainen kasvissyöjä voisi olla yhdessä taistelemassa suomalaisen ruuan puolesta. Meiltä löytyy monia upeita suomalaisilla tiloilla tuotettuja kasvisvalkuaisvaihtoehtoja, kuten nyhtökaura, härkäpapu ja öljyhamppu. Suomalaisten yhteinen hyvä oli toimintaa määrittävä tekijä sotien ja jälleenrakentamisen aikoina. Eikö se voisi olla sitä nytkin?

Olen iloinen siitä, että Jyväskylän kaupunki tai Jyväskylän yliopisto eivät ole lähteneet kieltämään kotimaisia eläintuotteita. Sen sijaan ruokalistoille on nostettu esimerkiksi härkäpapu-makaronilaatikko uutena tulokkaana. Halutaan siis edistää suomalaista ruokaa. Tässä esimerkkiä muillekin!

Eikö suomalaisen ruuan ja elävän maaseudun puolustaminen voisi olla yhdistävä asia, vaikka itse ei tykkäisi juuri härkäpavusta tai maidosta?

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Keski-Suomesta.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut