Pekka Mervola Huomioita Keskusta nousi kuolleista, perussuomalaiset painui varjoihin

Menneiden vuosikymmenten kolme suurta puoluetta tekee paluun aluevaaleissa. Kun äänistä on laskettu 50 prosenttia, kolme suurinta puoluetta oli alle yhden prosentin päässä toisistaan. Kaikkien kannatus oli hieman yli 20 prosenttia.

Jo tällä hetkellä on selvää, että kokoomus, SDP ja keskusta ovat näiden vaalien voittajia. Suurin voittaja on keskusta, joka näyttää näissä vaaleissa nousseen kuolleista. Se kannatus on roimasti korkeampaa kuin gallupeissa tai viime vuoden kuntavaaleissa.

Ilmeisesti ihmiset lähtivät ainakin maaseudulla ja pienissä kunnissa äänestämään omien lähipalvelujensa puolesta. Keskustalle vaalit ovatkin aluepolitiikan paluun kunniamarssi. Puheenjohtaja Annika Saarikko on ennakkoäänien julkistamisen jälkeen ollut yhtä hymyä - nyt aivan aitoa hymyä eikä poliitikon pokerinaamaahymyä. Vaikka keskustan kannatus laskisi ääntenlaskennan edetessä, se ei voi enää laskea niin alas, että vaalitulos ei olisi keskustalle voitto.

SDP ylittää ennakkoarvailut. Puheenjohtaja Sanna Marin piti tulosta yllättävän kovana.

Kokoomus on niukasti suurin puolue. Voi olla, että puolue pitää ykköspaikan laskennan loppuun saakka. Kokoomus lähti vaaleihin ennakkosuosikkina. Jos kokoomus yllättäen vaalien tuloslaskennan edetessä putoaisi ykköspaikalta, se olisi puheenjohtaja Petteri Orpolle suuri pettymys. Orpo saakin yöhön saakka jännittää, onko tulos voitto vai pettymys.

Perussuomalaisille vaalit tuottivat rajun tappion. Puolueen kannatus on alle 10 prosenttiyksikön, mikä on aivan muuta kuin mihin puolue on tottunut. Riikka Purran vetovoima ei tuloksen perusteella ole kovin korkea. Ei ainakaan Jussi halla-ahon tai Timo Soinin tasoa. Purra on kovin ammattipoliitikon oloinen. Ja sitä hän onkin. Perusuomalaisille vahvimmat vaalit ovat yleensä eduskuntavaalit ja periaatteessa myös eurovaalit. Niissä puolueen maahanmuuttokriittisyydelle on tilaa.

Vasemmistoliitto näyttää pieneltä voittajalta, sillä puolue on ainakin laskennan ensimmäisen puoliskon jälkeen selvästi vihreiden edellä. Vasemmistoliitto on joissakin nuorissa ryhmissä nyt selvästi kiinnostavampi puolue kuin keski-ikäisten naisten puolueeksi leimautuneet vihreät. Vaalituloksen perusteella vihreitä on viime aikoina ollut rytmi kateissa. Vasemmistoliiton lisäksi Elokapina on vienyt vihreiltä edistyksen eturintamassa olon vaikutelmaa.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.

Lue lisää aiheesta