Pekka Mervola Huomioita Kaupunki koulii valittajaksi

Onkohan Jyväskylän kaupungin virkamiesten ruokinnassa tai kohtelussa virkauran loppuvuosina jotakin erikoista, kun niin monesta virkamiehestä tulee eläkeläisenä kaupungin suunnitelmien ja linjausten vahvimpia vastustajia?

Ex-apulaiskaupunginjohtaja Ahti Vielma on kunnostautunut eläkeläisenä muun muassa Kirkkopuiston maanalaisen parkkitalon ja Valtiontalon kulman asioissa. Vielmalla on riittänyt energiaa, osaamista ja aktiviteettia tarvittaessa myös valittaa kaupungin linjauksista.

Eläkkeellä oleva kaupungin liikuntajohtaja Pekka Sihvonen, eläkkeellä oleva kaupungin tilapalvelun projektipäällikkö Ilmo Viitanen ja ex-professori, kaupungin poliitikko Kimmo Suomi (sd.) puolestaan ovat vastustaneet Hippos-hanketta. Heidän toimintansa on viivästyttänyt hanketta. Tällä viikolla jännitetään, tuleeko vielä jatkovalitus.

Voi toki ajatella, että eläköityneillä virkamiehillä on poikkeuksellisen paljon osaamista kaupunkia koskevissa asioissa. Ja ehkä myös näkemyksiä.

Toisaalta voi myös pohtia, edustavatko he jo menneitä näkemyksiä eikä tulevien sukupolvien näkökulmia.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.

Lue lisää aiheesta