Pekka Mervola Huomioita Susanna Huoviselle tunnusteltiin johtajapaikkaa

Mielenkiinto uuden hyvinvointialueen johtotehtäviin nousee. Viime viikolla sosiaalidemokraattien aluevaltuutettujen ryhmässä piirin vt. toiminnanjohtaja tunnusteli mahdollisuutta, että sosiaalidemokraatit lähtisivät ajamaan tehtävään omaa ehdokastaan. Aika nopeasti kuulijoille valkeni, että kyse ei ollut vain sosiaalidemokraattisesta kandidaatista tehtävään vaan Susanna Huovisesta (sd.).

Huovinen näyttää siis olevan kiinnostunut hyvinvointialueen johtajan tehtävästä. Ja tehtävähän on merkittävä. Hyvinvointialueen johtaja on vastuultaan Keski-Suomen kärkitehtävä tulevaisuudessa. Jyväskylän kaupunginjohtaja tulee todennäköisesti jäämään tämän uuden johtajan varjoon.

Huovinen on sosiaalidemokraattisen poliitikkokoulun kasvatti. Hän oli ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntavaaleissa jo 19-vuotiaana. Tukena oli demariperheen kova taustatyö. Huovinen nousi lopulta melko nuorena eli 26-vuotiaana kansanedustajaksi ja kokemuksen kartuttua kaksi kertaa ministeriksi. Huovisen asema oli parhaimmillaan SDP:ssä kohtuullisen keskeinen. Hän jätti aktiivisen politiikan keväällä 2018 ja siirtyi Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajaksi.

Sosiaalidemokraattien ryhmä ei tehnyt viime viikolla yhteistä päätöstä tukea sosiaalidemokraattista ehdokasta tulevaan hyvinvointialueen johtajan tehtävään. Moni ilmeisesti ajatteli, että tehtävään pitää valita paras hakija eikä lähtökohtaisesti puolueen kandidaattia.

Huovisella oli haluja jo Keski-Suomen maakuntajohtajan tehtävään. Hän ei tullut valituksi. Nyt ehkä ajatuksena oli ensiksi varmistaa oman sosiaalidemokraattisen ryhmän kannatus tunnustelijan avulla ennen kuin hän julkisesti lähtee kisaan mukaan. Maakuntajohtajan valinnassa Huovisella ei ollut aukotonta omien tukea.

Huovisen puolison, kaupunginjohtaja Timo Koiviston kausi määräaikaisena kaupunginjohtajana on katkolla ensi vuonna. Sosiaalidemokraatit halusivat kuntavaalien jälkeen Jyväskylän kaupunginvaltuuston avainpaikan, sillä siitä johdetaan kaupunginjohtajan valintaa. Koivisto on ollut Jyväskylässä hyvissä kirjoissa.

On kuitenkin vaikea ajatella, että Keski-Suomen keskeisimpiin tehtäviin johtajat tulisivat samasta perheestä. Periaatteessa esteellisyyttä ei ole, mutta asetelma olisi kiusallinen.

Sama pohdinta jouduttiin käymään jo maakuntajohtajan valinnassa. Jos Jyväskylän kaupunginjohtaja ja maakuntajohtaja olisivat tulleet samasta perheestä, maakunnan muiden kuntien kannalta maakuntajohtaja tasapuolisuus olisi voinut jatkuvasti arveluttaa. Lisäksi Keski-Suomesta syntyisi kuin vahingossa kuva maakuntana, jossa on kovin vähän osaajia ja älykkyyttä, kun napahenkilöt pitää valita yhdestä perheestä.

Samoja ongelmia syntyisi, jos Jyväskylän kaupunginjohtaja ja hyvinvointialueen johtaja olisivat samasta perheestä. Jos kuvitteellisesti Huovinen valittaisiin hyvinvointialueen johtoon, Koivistoa tuskin valittaisiin jatkoon Jyväskylän kaupunginjohtajana.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, hakeeko Huovinen todella hyvinvointialueen johtajan paikkaa, vaikka hän ei saanutkaan sosiaalidemokraattiselta ryhmältä ehkä toivomaansa tukea. Todennäköisempää on, että Huovinen kiistää tämän Huomioita-kirjoituksen jälkeen kokonaan olleensa kiinnostunut tehtävästä.

Myös hyvinvointialueen luottamusjohdon osalta poliitikot tuntuvat käyvän edelleen kädenvääntöä. Osa poliitikoista haluaisi ilmeisesti myös puheenjohtajistoon valittujen lievästi vauhdittamana, että hyvinvointialueen hallituksen ja valtuuston puheenjohtajille maksettaisiin roimaa kuukausipalkkaa. Nyt on päätetty, että puheenjohtajat saavat kokouspalkkiota ja könttäsuuruisen vuosipalkkion.

Kabineteissa on kuiskuteltu, että hallituksen puheenjohtajan pitäisi olla täysipäiväinen tehtävä ja siitä pitäisi maksaa korkeaa kuukausipalkkaa. Myös valtuuston puheenjohtajan tehtävän pitäisi olla täysipäiväinen tai ainakin puolipäiväinen.

Hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja on Maria Kaisa Aula (kesk.) ja valtuuston puheenjohtaja Jani Kokko (sd.). Aula on nyt keskustan poliittinen valtiosihteeri valtiovarainministeriössä. Aula, 59, on entinen kansanedustaja. Hän asuu perheineen Viitasaarella. Valtiosihteerin palkka on ministeritasoa ja siitä irtautuessa Aula saa myös karenssiajan täyttä palkkaa.

Aula on alun perin ollut keskustan liberaalisiipeä. Hän on puolueen uskollinen ratsu. Aulan näytöt Keski-Suomen eduksi eivät kuitenkaan ole tähän saakka olleet kovin näkyviä. Hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtanana häneltä on lupa odottaa Keski-Suomen etujen jämäkkää ajamista.

Hyvinvointialueen poliittiset luottamustehtävät on syytä säilyttää luottamustehtävinä eikä palkkapoliitikkojen kultaisina rullatuoleina. Puolueissa on Keski-Suomessa ollut vahvana henki, että näin toimitaan, vaikka toisenlaisia kuiskuttelijoita on jatkuvasti kiertänyt kabineteissa. Toivottavasti Aula ja kumppanit tekevät hyvää työtä Keski-Suomen hyvinvointialueen onnistuneeksi rakentamiseksi, vaikka siitä ei poliittista palkkapuuta tulisikaan.

Hyvinvointialue on tulevaisuudessa hyvin tärkeä organisaatio Keski-Suomessa. Toivottavasti sen johtoon löytyy hyvä ja osaava johtaja sekä onnistunut yhteistyö poliittisten luottamusihmisten kesken.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.

Lue lisää aiheesta