Jouni Kotiahon kansanedustajakolumni | Oma kansa on turvamme – Nato on silti välttämätön

Oma kantani Nato jäsenyyteen on selvä ja vankkumaton: Naton jäsenhakemus on jätettävä mahdollisimman pian, viimeistään ensi viikon alussa tai tarvittaessa jo huomenna sunnuntaina.

Eduskunta käsitteli perusteellisesti hallituksen niin sanottua Nato selontekoa. Käsittely saatiin päätökseen kuluneella viikolla. Suomi ei ole ollut enää EU:n jäsenyyden aikana puolueeton maa. Eikä oikeastaan sitoutumatonkaan maa, koska myös EU:n perussopimukseen sisältyy pykälä jäsenten mahdollisesta sotilaallisesta yhteistyöstä EU:n jäsenmaahan tapahtuneen hyökkäyksen vuoksi.

EU:lla ei kuitenkaan ole omia puolustusvoimia. EU:n 27 jäsenestä 21 on kuitenkin Naton jäseniä, joten Naton voima on ollut niiden turvana.

Suomella on puolustusvoimissaan peräti 280 000 hengen koulutettu reservi, joka on tämän päivän EU:ssa suurin yksittäisen maan reservi! Neuvostoliiton hajottua, kommunismin romahdettua ja kylmän sodan muka loppuessa 1990 –luvun alussa lähes kaikki EU –maat luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta ja alkoivat muutoinkin supistaa puolustusvoimiensa miehistövahvuutta ja hankintoja. Nyt tämä kostautuu. Se oli vaarallista lyhytnäköisyyttä.

Elokapinahuligaaneja lukuun ottamatta nuorisomme on terveesti ajattelevaa.

Onneksi Suomi talvisodan muistot mielessään ei lähtenyt silloin tuohon hulluuteen mukaan, vaikka suuri osa vasemmistoa ja vihreät painostivatkin luopumaan yleisestä asevelvollisuudesta myös Suomessa.

Suomen armeija on vahva ja nykyaikaisesti varustettu. On kuitenkin selvää, että 5 miljoonan asukkaan Suomi olisi helisemässä, jos rajan takaa vyöryisi koko voimallaan 250 miljoonan asukkaan Venäjä. Varmaa tukea Suomen puolustamiseen siis tarvitaan silloin, jos Suomea vastaan joskus tulevaisuudessa hyökättäisiin.

Hyökkäystä Suomeen ei ole tällä hetkellä näköpiirissä ainakaan lähitulevaisuudessa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti kuitenkin, että meillä on naapurina täysin arvaamaton Venäjä, joka on valmis rikkomaan kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia ja jonka sanaan ei voi siksi luottaa.

Natoon liittyminen turvaa Suomen itsenäisyyttä ja olemassaoloa parhaalla mahdollisella tavalla. Oma kansamme ja sen puolustustahto on kuitenkin jatkossakin se maamme puolustuksen peruspilari. Nuorisomme on erilaisia ”elokapinahuligaaneja” lukuun ottamatta terveesti ajattelevaa ja maanpuolustushenkistä.

Kotimaan asioistakin pitää huolehtia. Vihervasemmiston linja valtionvarainministeri Annika Saarikon (kesk.) suulla lausuttuna on: ”suomalaisten pitää itse laskea elintasoaan”. Tämä on hävytön vaatimus!

Hallitukselle tavallisten kansalaisten huolet ovat pelkkää ”kärpästen surinaa korvassaan”.

Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustaja Keski-Suomesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut