Tämä on kevyt juhannusjuttu.
Ajattelumaailma on yhteiskunnassa muuttunut paljon viimeisen kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana. Vielä 1990-luvulla missikisat olivat kansallista kuvastoa. Ja Iltalehdessä oli aina kuva vähäpukeisesta iltatytöstä. Nyt se tuntuisi oudolta.
Tänä päivänä yksikään itseään kunnioittava ja tässä päivässä elävä yritys ei sponsoroi missikisoja tai muitakaan kauneuskilpailuja. Ne ovat menneen maailman ja erityisesti menneen arvomaailman tapahtumia.
Tasa-arvo-ajattelu on sen verran hyvällä pohjalla, että uimapukukierrokset saavat ajatuksenakin useimmat meistä voimaan pahoin.
Siksi on vaivaannuttavaa törmätä somessa kuviin, jotka edustavat arvomaailmaa, jonka pitäisi olla jo kadonnut.
Ohessa ylhäällä on taideasiantuntijana ja kirjailijana itseään tituleeraavan Pauliina Laitisen itsestään jakamia kuvia. Niillä kuvilla hän hakee itselleen lisää seuraajia Instagramissa. Samaan sarjaan kuuluvina kuvina juhannuksena tuli Instassa vastaan myös seuraamisehdotukset Noora Karmalta ja Anne Kukkohovilta.
Laitinen on väitellyt taideasiantuntija. Hän on ollut kaksi kertaa naimisissa, viimeksi ero tuli 2019 rikkaasta ruotsalaisesta liikemiehestä Sverker Littorinista.
Kukkohovi on entinen malli ja Karma puolestaan taikuri-selvänäkijä.
Yllä olevat kuvat ovat osin roiseja, mutta tarkoitushan tietenkin on, että katsoja aina katsoo vain kohdetta silmiin. Muualle vilkuilu on asiatonta käytöstä ja huonotapaisuutta. Kuvat edustavat tyylilajia, jossa kohdetta on kuvattu yläviistosta alaspäin, jolloin katse jatkaisi kuin luonnostaan kasvoista alaspäin.
Vastuu katsomisesta on siis katsojalla eikä katsomisen kohteella. Näinhän meillä on tapana nykyisin ajatella erityisesti naisten oikeudesta pukeutua juuri haluamallaan tavalla. Se on oikeutta omaan kehoon ja olla sellainen kuin on. Vastaantulijoiden ja muiden tehtävä on pitää katse silmissä eikä missään tapauksessa vilkaista muualle. Se on huonotapaisuutta.
Pitäisi sanoa entistä useammin myös asian toinen puoli ääneen. Kuvat kertovat myös kuvien kohteista ja pukeutuminen kertoo myös pukeutujasta. Ja joskus ne kertovat vain huonoa. Ja kertovat kyseisten ihmisten käytöstavoista.
Mielenkiintoinen kysymys on, että milloin toisen ihmisen pukeutuminen voi alkaa olla häirintää tai seksuaalista häirintää. Kysymys on erityinen siksi, että olemme yhteiskunnassa aivan oikein päätyneet siihen ajattelumalliin, että häirinnän kohde määrittelee, mikä on häirintää ja mikä ei. Tekijä saattaa siis syyllistyä häirintään, vaikka se ei hänen omasta mielestään sitä olisi.
Ovatko taideasiantuntija Laitisen kuvat julkista seksuaalista häirintää, kun hän niitä tuputtaa somessa muille ihmisille tai ystäväpiirinsä ulkopuolelle? Olisiko miespuolisen taideasiantuntijan kuva seksuaalista häirintää, jos hän olisi vastaavassa valokuvassa uikkareissa, joiden etumus pullottaisi tanakasti? Voisiko joku ihminen pitää hänelle tuputettuja kuvia tällaisena häirintänä? Tällaisia tapauksia ei tietääkseni ole oikeudessa vielä mitattu.
Toisaalta suvaitsevaisessa yhteiskunnassa ei pitäisi lähteä näin ajattelemaan, sillä se johtaisi esimerkiksi pukeutumisessa ahdasmielisyyden diktatuuriin.
Ehkä tämän jutun olisi voinut jättää kirjoittamatta. Ehkä kuvat voi ajatella juhannuksen hullutteluksi tai normaaleiksi kesäkuviksi. Ainakin kuvat voisi sivuuttaa kokonaan sillä perusteella, että niiden jakaminen kertoo kohteistaan jo itsessään niin paljon, että kyseisiin henkilöihin ei kannata käyttää hetkeäkään aikaa tai huomiota.
Pohjimmiltaan suvaitsevassa maailmassa on syytä suvaita monenlaisuutta. Silti hyvät tavat ovat yllättävän hieno asia.
Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.