Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bella Forsgrénin kansanedustajakolumni | Prideä tarvitaan, sillä yhdenvertaisuus ei toteudu itsestään

Suomesta on usein tapana puhua maana, joka on jo tasa-arvoinen. Toivoisin, että tämä olisi totta. Yhdenvertaisuustyöstä huolimatta vähemmistöjen syrjintä rehottaa niin Suomessa kuin maailmallakin.

Järkyttävät uutiset Norjan juhannusyön joukkoampumisesta homobaarin edustalla osoittavat sen, että väkivaltaa kohdistetaan yhä ihmisiin heidän tiedetyn tai oletetun, vääränlaiseksi koetun seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin takia.

Suomessa sateenkaari-ihmisten kohtaama väkivalta ei ole kovin yleistä viharikosten raportoinnin ja väkivaltatutkimusten perusteella, mutta tutkijat ovat tuoneet esiin, että se jää usein raportoimatta.

Väkivalan uhka on läsnä seksuaali- sukupuolivähemmistöjen arjessa. Mielessäni on vieläkin viime vuonna Jyväskylän Setan rantajuhlissa tapahtunut väkivaltainen hyökkäys, jossa mies puri, potki ja löi sekä sanoi vihaavansa homoja. Kyseessä oli jo toinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistunut uhkaava tilanne viikon sisään Keski-Suomessa. Tasa-arvo ei todellakaan ole valmis.

Tarvitsemme aktiivista työtä asenteiden muuttamiseksi.

Pelkkä lakien säätäminen ei riitä, eikä yhdenvertaisuus toteudu itsestään. Tarvitsemme aktiivista työtä asenteiden muuttamiseksi ja yhteiskunnan rakenteiden muokkaamiseksi. Pride-tapahtumien merkitys ihmisoikeustyössä on valtava, sillä ne tarjoavat paikan, jossa ihmiset voivat tulla hyväksytyiksi omina itsenään ja huomata, etteivät he ole yksin.

Suomi on sateenkaarioikeuksissa pohjoismaiden perässähiihtäjä. ILGA-Europen laatiman raportissa Suomi sijoittui vertailussa vasta muun 11 maan jälkeen pudoten aiemmalta jaetulta 6. sijalta.

Sijoitusta on laskenut erityisesti edelleen kesken olevan translain uudistaminen. Tämän lisäksi meillä ei toteudu intersukupuolisten kehollinen koskemattomuus, sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaa eheyttämistoimintaa ei olla kielletty lailla eivätkä sateenkaariperheiden oikeudet toteudu.

Jähmeät asenteet rasittavat turhaan erityisesti nuoria. Tutkimusten mukaan Suomessa asuvista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista kolmannes on kokenut häirintää ja kokemukset vanhempien tai huoltajien tekemästä fyysisestä väkivallasta ovat kaksi kertaa yleisempiä sateenkaarinuorilla verrattuna ikätovereihin.

Syrjinnän ja väkivallan uhka kasvaa entisestään, mikäli ihminen kuuluu useampaan vähemmistöön, esimerkiksi jos hän on myös vammainen tai ei-valkoinen.

Viime päivien uutiset aborttioikeuden rajoittamisesta Yhdysvalloissa on osoitus siitä, että tasa-arvo ei etene itsestään.

Päinvastoin – kehitys voi mennä myös taaksepäin. Käymme samoja taisteluja kuin isoäitimme. Siksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus vaatii meidän kaikkien työtä, joka päivä.

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja Keski-Suomesta.