Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Painetun Keskisuomalaisen jakelussa on tänään ongelmia, eivätkä kaikki tilaajamme valitettavasti saa lehteä ajoissa. Tämän vuoksi näköislehtemme on avattu vapaasti luettavaksi.

Pekka Mervolan Huomioita Sananvapauden kultainen kynä Puolaan

Puolainen Gazeta Wyborcza -lehti ja -säätiö saivat vuoden 2022 Sananvapauden kultaisen kynän. Golden Pen -palkinto jaettiin Maailman uutismedialiiton vuosittaisessa kongressissa Espanjan Zaragozassa. Palkintojen jakoa kunnioitti Espanjan kuningas Felipe VI.

Gazeta Wyborcza on itäisen Euroopan kommunistisen vallan aikana perustettu sanomalehti. Se aloitti ilmestymisensä 8. toukokuuta 1989. Lehden tunnuslauseena oli: ”Ei ole vapautta ilman Solidaarisuutta”.

Gazeta Wyborcza oli solidaarisuus-liikettä lähellä oleva lehti. Solidaarisuus-liike käynnisti Puolan ja itäisen Euroopan kommunismista vapautumiskehityksen.

Gazeta Wyborcza tarkoittaa sananmukaisesti ”vaalilehti”. Se olikin ensin Solidaarisuuden äänitorvi. Nykyisin lehti on vapaan tiedonvälityksen äänitorvi ja sitoutumaton.

Lehteä kustantava säätiö on vaalinut sananvapautta ja vapaata tiedonvälitystä. Lehti on myös ollut vastapaino vallanpitäjille demokratian arvojen mukaisesti. Lehti on panostanut laadukkaaseen journalismiin, tutkivaan journalismiin, luotettaviin paikallisuutisiin ja nuorten toimittajien kehittymiseen. Lehti ja säätiö ovat tukeneet myös Ukrainan tiedonvälitystä ja ukrainalaisia toimittajia.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.