Pääkirjoitus 20.10.2022 Hyvä työnantaja pysähtyy, kun joku uupuu
Kolme prosenttia työelämässä olevista työikäisistä eli noin 95 000 ihmistä sai vuonna 2021 sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön takia. Tieto selviää Kelan tilastoista. Edellisvuodesta määrä oli kasvanut noin 11 000 henkilöllä. Sairauspäivärahaa saavien määrä on kasvanut yli 60 prosenttia vuodesta 2016. Varsinkin ahdistuneisuushäiriöön perustuvat päivärahapäivät ovat lisääntyneet.