Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pekka Mervola Huomioita Pitääkö kansanedustajien ajella taksilla?

Iltalehti kävi läpi kansanedustajien taksinkäyttöä. Se on median rooli yhteiskunnassa: seurata päättäjien kaikenlaista toimintaa.

Keskisuomalaisten kansanedustajien taksinajeluista luvut kertovat monenlaista. Iältään nuorimmat kansanedustajat näyttävät ajelevan taksilla enemmän kuin iäkkäät kansanedustajat. Liekö sitten niin, että nuoremmat eivät ole tottuneet kävelemään, pyöräilemään tai kulkemaan julkisilla liikennevälineillä. No ehkä niin ei ole, mutta nuoremmalle väelle taksi näyttää silti maistuneen. Tai ehkä heillä ei ole omaa autoa.

Ahkarimpia taksin kyydissä istujia olivat Joonas Könttä (kesk.), Bella Forsgrén (vihr.) ja Petri Honkonen (kesk.). Forsgrén näyttää ajalleen paljon lyhyitä matkoja. Keskimääräinen taksimatka maksoi 18 euroa. Ilmasto ei taida kiittää.

Toisaalta taksilla matkustaminen kuuluu kansanedustajien työhön. Siksi maakuntien kansanedustajien matkustamista ei pidä liikaa moralisoida, vaikka sitä onkin hyvä seurata.

Ohessa vielä keskisuomalaisten kansanedustajien taksiajelut vuosina 2019-2022. Kannattaa silti huomata, että kulut ovat näin monelta vuodelta. Jokainen voi listaa katsella ja olla sitä mieltä, mitä tahtoo.

Näin paljon Keski-Suomen kansanedustajat ajelivat taksilla:

Könttä Joonas (kesk.) 531 matkaa, 13 348 euroa

Forgrén Bella (vihr.) 337 matkaa, 6 090 euroa

Honkonen Petri (kesk.) 318 matkaa, 8 701 euroa

Wallinheimo Sinuhe (kok.) 160 matkaa, 5 225 euroa

Kalmari Anne (kesk.) 135 matkaa, 4 612 euroa

Mäkinen Riitta (sd.) 114 matkaa, 2 134 euroa

Kankaanniemi Toimi (ps.) 86 matkaa, 1 900 euroa

Rantanen Piritta (sd.) 70 matkaa, 1 720 euroa

Kotiaho Jouni (ps.) 22 matkaa, 826 euroa

Kautto Juho (vas.) 8 matkaa, 276 euroa

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.