Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Yrittäjyys kukoistaa Keski-Suomessa

Pohjanmaata on perinteisesti pidetty suomalaisen yrittäjyyden mallialueena, mutta viime vuosina Keski-Suomi on kirinyt vahvasti rinnalle, ellei jopa ohi. Näin voi päätellä ainakin maakuntaan viime vuosina tulleista valtakunnallisista yrittäjäpalkinnoista. 2000-luvulla Keski-Suomeen on tullut peräti seitsemän valtakunnallista yrittäjäpalkintoa, joista kaksi viimeisintä julkistettiin lauantai-iltana…

Pääkirjoitus

Asunnottomuus ei kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan

Osana kansainvälistä köyhyyden päivää Suomessa on vietetty vuodesta 2002 Asunnottomien yötä 17. lokakuuta. Tänä vuonna teemana olivat erityisesti asunnottomat naiset: Suomessa arvioitiin vuonna 2018 yli 1 200 yksinelävän naisen olevan vailla kotia. Jyväskylässäkin asunnottomien naisten määrä on lisääntynyt; viime vuonna heitä oli 33. Kaikkien asunnottomien määrä kasvoi vuodessa 50 prosentilla 204:ään.…

Nimellä

Pertti Perämäki

Verkottomat maalit ja lasten ruutuaika

Halusin lapsena pelata jalkapalloa. Haaveilin laukomisesta verkolliseen maaliin ja unelmoin urasta pelaajana.Olin hyvä pihapeleissä ja ekaluokkalaisena minut haettiin välitunneilla pelaamaan yläluokkalaisten joukkoon. Huovinrinteen kansakoulun pihalla tein monta maalia, mutta unelma pallon laukomisesta verkon perille ei toteutunut. Koulun maalikehikot olivat verkottomat.Muutettuani Keuruun varuskuntaan vuonna 1967 tilanne vain taantui. Pihapeleissä maalitolpat merkattiin kivillä tai kepeillä. Sama tilanne oli Valkealahden kansakoulun pihalla.Verkoton kirous jatkui vielä oppikoulussa 1970-luvulla. Keuruun urheilukentällä oli maalikehikot, mutta niissäkään ei pidetty verkkoja kuin pelien aikana. Vasta lukiolaisena unelmani pallon toimittamisesta…

Keskisuomalainen puolustaa maan vanhimpana suomenkielisenä sanomalehtenä suomalaista kulttuuria, kansallista itsenäisyyttä, kansanvaltaa ja ihmisläheisyyttä.

Keskisuomalainen on puoluepoliittisesti sitoutumaton mutta ei tahdoton. Olemme vahvasti Keski-Suomen puolesta. Edistämme maakuntahenkeä ja keskisuomalaisten asiaa.

Keskisuomalainen on alueensa tehokkain ilmoitusväline. Se tarjoaa asiakkailleen menestymisen edellytyksiä.

Keskisuomalainen on laadukas sanomalehti: lehdessä on hyötytietoa ja ainutlaatuisia uutisia. Jutuissa arvostetaan läheisyyttä ja paikallisuutta.

Keskisuomalainen uskoo inhimillisen uteliaisuuden myönteiseen voimaan: ihmisten ja yhteiskuntien kehittymiseen. Lehti puolustaa yksilönvapautta ja tarvittaessa kritisoi julkista vallankäyttöä ja päätöksentekoa.

Keskisuomalainen korostaa isänmaallisuutta, moniarvoisuutta, demokratiaa, koulutusta ja kansallisia perinteitä.

Lehti edistää yritteliäisyyttä, tasa-arvoa ja koko maakunnan kehitystä. Keskisuomalainen pyrkii luomaan myönteistä elämänuskoa ja yhteisöllisyyttä.

Vuonna 2019 Keskisuomalainen seuraa vaaleja ja uuden hallituksen alkutaivalta sekä nostaa esille keskisuomalaisten kannalta tärkeitä asioita. Keski-Suomen maakunnan yhtenäisyys on julkisen hallinnon uudistuksissa vaalittava ja vahdittava asia.