MM-rallin arvo Jyväskylälle mittaamaton

Tänään käynnistyy Suomen suurin ja Pohjoismaiden toiseksi suurin urheilutapahtuma Jyväskylässä. Jyväskylän MM-ralli on kerännyt viime vuosina 260 000–290 000 ihmistä. Sitä suuremmat katsojamäärät kokoaa vain Holmenkollenin kisat Norjassa.

MM-rallilla on Jyväskylässä pitkät perinteet, sillä ensimmäisen kerran osakilpailu järjestettiin täällä vuonna 1973. Jo sitä ennen Keski-Suomen sorateillä kisattiin Jyväskylän Suurajojen nimissä vuodesta 1951 alkaen.

Ralli tuo Jyväskylään kymmeniä tuhansia matkailijoita. Se täyttää kaupungin hotellit ja yksityismajoituksenkin. Ravintoloille se takaa vuoden parhaan viikonlopun.

Vaikka autourheilu ei henkilökohtaisesti kiinnostaisikaan, MM-rallin merkitystä Jyväskylälle ei pidä vähätellä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun jokavuotisen selvityksen mukaan MM-ralli jätti viime vuonna Jyväskylään 14,4 miljoonaa euroa. Se on merkittävä lisäys maakunnan matkailutuloon.

Välillisesti rallin arvo Jyväskylälle ja koko Keski-Suomelle on mittaamaton, huikean kansainvälisen medianäkyvyyden ansiosta. Tapahtumaan on akkreditoitunut yli 500 median edustajaa, heistä suurin osa ulkomaalaisia.

Maakunnan luonnonkauniit maisemat ovat neljän päivän ajan taustana lukuisissa televisiolähetyksissä, joita seuraa arviolta 50 miljoonaa katsojaa 140 eri maassa. Sosiaalisen median käyttäjämäärä ylittää 114 miljoonaa (KSML 31.7.).

Tällä viikolla kaupungilla on kutsuvieraina kolmisensataa päättäjää ja yrityselämän edustajaa. Sijoittajatapahtuma EBAN Esports and Gaming Investor Day järjestettiin ensimmäistä kertaa yhteistyössä eurooppalaisen bisnesenkeliverkoston kanssa. Samalla julkistettiin viime vuoden rallien aikaan alkunsa saanut mittava pääomasijoitus, jonka turvin jyväskyläläinen Showell sijoittaa miljoona euroa kansainväliseen kasvuun.

Jyväskylän osakilpailu on useita kertoja palkittu koko MM-rallin parhaana. Kiitosta ovat saaneet muun muassa kilpailukeskus Lutakossa ja Harjun erikoiskoe kaupungin ytimessä. Suuri kiitos kuuluu myös tuhansille talkoolaisille, jotka eri puolilla maakuntaa työtuntejaan laskematta huolehtivat ralliyleisön oheispalveluista ja turvallisuudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitus

Pelkkien politiikan näyttöjen ei pidä riittää Sitran johtoon

Kunnat palkkaavat nyt keikkasossuja

Kiistely Torssosen asemasta kärjistyy yhä

Keskustan johtajapeli on selvä, vai onko?

Synkkä vuosipäivä yhdisti menneen ja tulevan

Niinistön arvokas rooli välittäjänä on vain korostunut

Yhdenvertaisuus on Priden ydinsanoma

Grönlannin osto on kiehtonut ennenkin

Historian lumo pesii tarinoiden aukoissa

Viljelijät toivovat nyt hyviä puintisäitä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.