Uusi sallivuus sai suopean vastaanoton

Eduskunta käsittelee hallituksen esitystä uudeksi metsälaiksi. Ajan yleiseen henkeen sopivasti esitys poistaa vanhoja rajoituksia ja kasvattaa metsänomistajien valinnanvapautta.

Vielä 1800-luvun lopulla metsälain tärkein tehtävä oli varmistaa metsän uudistamiset. Viime vuosisadalla keskeistä oli metsien hävittämisen ja vääränlaisten hakkuiden kielto. Nyt metsänomistajien liikkumavara kasvaa – ja samalla tietysti myös neuvontatyön merkitys. Puuston ikään ja kokoon liittyvät uudistamisrajoitukset poistuvat, ja vaihtoehtoiset menetelmät kuten jatkuva kasvatus tulevat mahdollisiksi. Metsien uudistamisvelvoite laissa säilyy ja sille tulee aikaraja.

Metsälaki on kompromissi tavoitteista turvata metsien taloudellinen tuotto ja säilyttää niiden biologinen monimuotoisuus. Yhteensovituksessa lienee onnistuttu, kun maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) toivoo lain vauhdittavan puukauppaa ja hakkuita, ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) arvioi lakia blogissaan varsin myönteisesti ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on puolestaan tyytyväinen metsänomistajan päätäntävallan lisääntymiseen. Eri mieltä on ympäristöjärjestö WWF, sen mielestä lakiuudistus ei turvaa luonnon monimuotoisuutta.

Niinistön mukaan vihreille oli tärkeää, että metsänomistajat voivat metsiensä käsittelyssä ottaa huomioon muutkin kuin taloudelliset tavoitteet. MTK:ssa puolestaan uskotaan, että uusien toimintavaihtoehtojen mahdollisuus todennäköisesti lisää myös passiivisten metsänomistajien kiinnostusta omien metsiensä hoitoon aikana, jolloin metsien kaupunkilais- ja perikuntaomistus on yleistynyt.

Hallituspuolueiden, opposition ja etujärjestöjen kommenteista ilmenee, että metsälain uudistus ei ole ollut nykyhallituksen uudistushankkeista riitaisimpia. Se on hyvä asia, sillä metsät ovat yhä Suomen selkärankaa niin vientituloina kuin työllistäjänäkin. Lisäksi suurin osa metsäteollisuutemme panoksista eli raaka-aineet, koneet, välituotteet ja työvoima ovat kotimaisia ja hyödyttävät näin täysimääräisesti maamme työllisyyttä ja taloutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitus

Suuri harha vääristää nyt markkinataloutta

Niinistölle Snellman on yksi ulkopolitiikan oppimestari

Aluerahat kuuluvat alueille, eivät kaikille

Entinen suunnitelma pitää puheenjohtajan valinnassa

Haamuhoitajista huomio myös piipahdushoitajiin

Jäätynyt konflikti, jossa viha ei sula

Palohälytyksiin on aina reagoitava

Suuri osa meistä tekee sitä

Jyväskylä on myös arkkitehtuurin kaupunki

Kuntien tehtävien eriyttäminen on syytä selvittää

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.