Jämsän Juuso palauttaa uskon kesäteattereihin

Keski-Suomi on kesäteattereiden maakunta. Täällä on todennäköisesti enemmän kesäteattereita niin asukaslukuun kuin pinta-alaankin suhteutettuna kuin missään muualla maailmassa.

Kesäteatterit ovat paikalliskulttuuria, jota Keskisuomalainen lehtenäkin on halunnut tukea ennen muuta siten, että olemme kertoneet lähes kaikista esityksistä sekä ennakkoon että kritiikin muodossa esityksen valmistuttua. Kuluvana kesänä muutaman esityksen kritiikki on korvattu hieman kevyemmällä katsauksella – tällöinkin toki toimittaja on esityksen alusta loppuun katsonut.

1990-luvulla kulttuuritoimittajana kirjoittelin jonkin verran teatterikritiikkejä itsekin. Sen jälkeen olen istunut lukuisissa kesäteattereiden katsomoissa ihan huviksi ja harrastukseksi.

Viime vuosina kesäteatterikokemuksiini on sekoittunut iloisten yllätysten ja takuuvarmojen viihdyttäjien lisäksi myös pettymyksiä ja jopa kiukkua. Selkeät rimanalitukset ovat harmittaneet. Kaunis sääkään ei pelasta, jos esitys luottaa vain kesäteatterikliseisiin: humalaisten toikkarointiin, auton tai mopon rakkineilla kaahailuun ja huonoon huumoriin.

Ammattilaisuuskaan ei aina takaa laatua. On katsojan aliarviointia luottaa vain nimekkäiden näyttelijöiden karismaan ja marssittaa heidät näyttämölle vain hitusen harjoitelleina kehnon käsikirjoituksen tulkeiksi.

Suurin osa keskisuomalaisesta kesäteatteritarjonnasta on harrastajien varassa. Monet maakunnan kesäteattereista ovat toimineet jo useiden vuosikymmenien ajan. Osa luottaa vuosi toisensa jälkeen samankaltaisten maalaiskomedioiden voimaan mutta sellaisiakin kesäteattereita löytyy, joissa rohkeasti ja kunnianhimoisesti käydään yllätyksellisten ja isojen haasteiden kimppuun.

Mieleenpainuvin tämän kesän esitys omalla kohdallani oli Risto Hakolan käsikirjoittama ja ohjaama Juuso – viimeinen patruuna Jämsän kesäteatterissa.

Yhtyneiden Paperitehtaiden johtaja Juuso Walden (1907–72) oli omintakeinen persoona, kollektiivinen isähahmo. Hän oli legenda jo eläessään mutta ilman historian eläväksi elvyttämistä hyvätkin tarinat voivat jäädä jälkipolvia koskettamatta.

Toimittajana pitkään työskennelleellä Hakolalla on kokemusta näytelmäkirjoittajana mutta aiemmat henkilötarinat ovat liikkuneet viihteen maailmassa. Juuso – viimeinen patruuna on paitsi henkilötarina myös ajankuvaus sotien jälkeisen Suomen teollisuustyöväen elämästä.

Hakolan onneksi Jämsässä oli valmiina nimiroolin tulkitsija: Seppo Väänänen. Hän esiintyi ensimmäisen kerran Juusona jo vuonna 1988 Jämsänkosken tehtaiden satavuotisjuhlissa.

Jämsän kesäteatterin Juuso on kulttuuriteko. Onneksi teon arvo on huomattu: näytelmää on esitetty lähes poikkeuksetta loppuunmyydyille katsomoille. Tänään on viimeinen esitys; suosittelen uusintoja ensi kesälle.

Kirjoittaja on varapäätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Nimellä

Marin tekee ruuhkaa vihervasemmistoon

Elämäntapojen vertailu ei auta maaseudun nuoria

Internet, internjet – vai ehdollinen da?

Suomessa tarvitaan yhteistuntoa

Hups – pääministeri tuli erotettua

Näin ei voi tehdä montaa kertaa

Karstulan notkeasti palveleva paikallislehti

Pelkoa, eripuraa ja tuloksia ohjuksilla

Kolumni: Rinne – työväen sankari vai entinen pääministeri?

Yhden päivän talvisota

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.