Kolumni: Jyväskyläläisillä on ollut keskeinen rooli radikaalissa punavihreässä aktivismissa

Punavihreän aktivismin historiankirjoitus on myös ristiriitaisuuksien historiankirjoitusta, kirjoittaa Markus Mattlar.

Jyväskyläläisillä oli keskeinen rooli aktivismissa erityisesti 2000-luvun alkuvuosina.

Keväällä 2006 radikaali punavihreä kansalaistoiminta oli puheenaihe Suomessa. Vappuna Helsingissä koettiin EuroMayDay-suurmielenosoitus, jota seurasi mellakointiin päättynyt juhlinta VR:n makasiineilla. Muutamaa päivää myöhemmin samat makasiinit paloivat. Ensin paloa pidettiin tuhopolttona, mutta tieto kumottiin ja syttymissyy jäi tuntemattomaksi.

Jos mittarina käytetään valtajulkisuuden määrää ja asemaa valtakunnanpolitiikan agendalla, kyse oli radikaalin punavihreän aktivismin huipentumasta. Sen jälkeen toimijoiden joukko on pienentynyt ja tarmoa on laajamittaisemman yhteiskunnan rakenteiden muuttamisen sijaan kohdistettu paikallisempiin ja tilapäisempiin ongelmiin. Uutiskynnys on ylittynyt lähinnä mellakoimalla.

Myös ideologinen painopiste on hieman muuttunut. Tällä vuosikymmenellä äärioikeisto on voimistunut ja syrjäyttänyt globaalin kapitalismin aktivistien arkkivihollisen paikalta.

Radikaalin punavihreän aktivismin lähihistoriaa avaa Anton Montin ja Pontus Purokurun tuore kirja Suoraa toimintaa! – Autonomiset liikkeet Suomessa 1986–2016.

Jyväskylällä ja jyväskyläläisillä oli keskeinen rooli aktivismissa erityisesti 2000-luvun alkuvuosina. Koulukaupungille ominaisesti Jyväskylän vahvuusalue oli teoria: artikkelien kirjoittaminen ja kääntäminen, lehtien julkaiseminen.

Jyväskylän kautta aktivistien ideologiaan levisi postmodernimpia virtauksia ja toimintaan populaarimpia ja humoristisempia piirteitä. Tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien ihmisten luokkaa kuvaavan prekariaatin käsitteen esille nostamisessa jyväskyläläisillä oli keskeinen rooli.

Käytännön toimintaakin Jyväskylässä oli, mutta peruskaupunkilaisille näkyivät mielenosoitusten lisäksi lähinnä muutamat kadunvaltaukset ja keväällä 2008 kampusalueella tapahtunut talonvaltaus.

Punavihreän aktivismin historiankirjoitus on myös ristiriitaisuuksien historiankirjoitusta. Montin ja Purokurun kirjassa dokumentoidaan terävää ja jopa visionääristä ajattelua, pyyteetöntä työtä yhteisen hyvän eteen, heikoimmista välittämistä – mutta myös hätkähdyttävä määrä omaisuuden tuhoamista sekä joitakin väkivaltaisia konflikteja.

Käytännön ristiriitojakin on ollut, sillä aktivismin nimissä toimineet ihmiset ovat olleet ideologioiltaan, motiiveiltaan ja taustoiltaan hyvin kirjavaa joukkoa. Erityisesti talonvaltauksissa tämä on näkynyt, kun tiukkojen periaatteiden ihmiset ja erilaisten ongelmien vuoksi asunnottomat ovat yrittäneet elää yhteistä arkea.

Ristiriitaiselta voi näyttää sekin, että moni näkyvä aktivisti on noussut korkeaan asemaan yhteiskunnassa, jota aiemmin ankarasti kritisoi. Mutta samaan aikaan yhteiskuntakin on muuttunut. Nyt ilmastonmuutosta torjutaan yli puoluerajojen, vegaaniruokaa saa marketeista ja perustulon käsite on levinnyt banderolleista hallitusohjelmaan.

Aktivistit onnistuivat muuttamaan maailmaa tai ainakin ennakoimaan tulossa olleen muutoksen.

Kirjoittaja on va. pääkirjoitustoimittaja.