Kenellä on valta Ylessä?

1970-luvun alussa käytiin toimitusdemokratian nimissä kamppailu mielipidevallasta, kirjoittaa Pekka Mervola.

Toukokuussa 1972 toimittajien lakkomonisteissa luki vaativasti: ”Lehtimiehet haluavat olla päättämässä, millaisia lehtiä tehdään”.

Vaatimus toimitusdemokratiasta oli kytenyt jo 1960-luvun lopulta lähtien, kun uusvasemmisto vaati yritysdemokratiaa. Työntekijöille haluttiin sanasijaa yrityksen voitonjakoon ja jopa yrityksen johtamiseen.

Toimittajien vasemmistolaisessa siivessä ajatus jalostui niin pitkälle, että lehtien päätoimittajien pitäisi nauttia toimittajien luottamusta. Perinteinen ajatus oli ollut, että päätoimittajat nauttivat omistajan luottamusta ja päättävät lehden linjasta.

Taistolaishenkinen ajan virtaus johti siihen, että ajatus käännettiin päälaelleen. Toimituksella olisi pitänyt olla vähintään veto-oikeus päätoimittajan valintaan ja lehden päätoimittajan olisi pitänyt esittää lehden linja toimitukselle. Ja aina kun linjaan olisi tullut muutoksia, päätoimittajan olisi pitänyt hyväksyttää ne toimituksella.

Ideologinen taistelu oli kova. Kustantajat halusivat padota vasemmistolaisuuden etenemistä ja pitää oikeuden päätoimittajan valintaan itsellään. Siksi he myös halusivat, että päätoimittaja on lähellä omistajaa ja itsellisen riippumaton päättämään lehden linjasta. Omistaja vain valitsee ja erottaa päätoimittajan.

Kahden toimittajan irtisanoutuminen nosti keskiviikkona uudelleen keskusteluun päätösvallan Ylessä. ”Lopetan työni ajankohtaistoimituksen esimiehenä, sillä sananvapauttani on rajoitettu”, perusteli eroaan toimittaja Jussi Eronen. Salla Vuorikoski puolestaan sanoi, että hän pettyi siihen, ”minkälaisia ratkaisuja toimituksen johto alkoi tehdä, kun (pääministeri Juha) Sipilä hermostui”.

Useat toimittajat ovat viime viikkoina kertoneet tyytymättömyydestään Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläinen tapaan johtaa toimitusta. Työyhteisötyytymättömyys voi olla ymmärrettävää, mutta kritiikki on muotoiltu journalistisen vapauden kaapuun.

Juontajakiiltokuva Baba Lybeck sanoi, että päätoimittaja ei nauti hänen luottamustaan. Miten osuva takauma 44 vuoden taakse!

Ylen äänekkäiden toimittajien sanamuodoissa on vanhaa vasemmistoradikaalin ajatusta siitä, että toimittaja on rajoittamattomien oikeuksien haltija.

Yleisradio on ollut historiallisesti eduskunnan radio. Nykyisin Ylen rahoitus tulee valtion budjetista. Se tekee Ylestä riippuvaisen istuvasta hallituksesta ja mahdollisista hallituspuolueista.

Nyt kun puhutaan valtamediasta ja valemediasta voi sanoa, että Yle on valtiomedia. Ylen johdon on huomioitava valtion budjetin laatija. Täydellistä riippumattomuutta maailmassa on vähän.

Kymmenen päivää keväällä 1972 kestänyt lakko päättyi palkankorotuksiin. Toimittajille maistui raha ja kiivaasti vaadittu toimitusdemokratia jäi sopimuspapereiden ulkopuolelle. Vanha valta voitti vasemmistolaisuuden. Neuvostoliiton ohjailema mielipidevallan kaappaus oli estetty.

Kirjoittaja on päätoimittaja.