Maailma ei sittenkään ole läpeensä paha

’Sinni’ on silkkaa optimismia ilman puristavaa määrätietoisuutta. Juuri siksi kaupunginteatterin Kauas pilvet karkaavat on niin lohdullinen, kirjoittaa Anita Kärki.

Surkeutta maailmassa riittää. Ihmisiltä suljetaan rajoja heidän kansalaisuutensa ja uskontonsa vuoksi. Irtisanomisia jaetaan. Suurvallat uhittelevat – tai liittoutuvat – keskenään ja pelottelevat pienempiään. Taloudellinen ahdinko koettelee työttömiä ja heidän perheitään.

Tämä aika kaipaa kipeästi lohdullisuutta.

Usein tuntuu, että toivoa on nyt kovin vaikea löytää. Lohdullisuuteen kuitenkin törmäsin itse vastikään Jyväskylän kaupunginteatterissa. Se tuli eteeni näytelmässä Kauas pilvet karkaavat. Katsojat saivat mitä tuskin rohkenivat – tai edes muistivat – tilata: levollista luottamusta tulevaan ankeista uutisista ja vastoinkäymisistä huolimatta.

Tämän tilauksen katsoja saa eteensä ravintola Dubrovnikin miljööstä käynnistyvässä kaupunginteatterin esityksessä. Se pohjautuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan. Kaupunginteatterin esitys on silti oma teoksensa, joka tulee katsojaa lähelle – siitä pitävät huolen päähenkilöitä Ilonaa ja Lauria esittävät Maija Andersson ja Jukka-Pekka Mikkonen. Näytelmän on ohjannut Jarno Kousa.

Kaurismäkeläisestä maailmasta tuttua on pienen ihmisen joutuminen vastoinkäymisiin; potkuja jaellaan, lurjukset vetävät välistä ja taloudellinen niukkuus koettelee ihmissuhteita.

Näihin samoihin asioihin moni törmää myös teatterin ulkopuolella reaalimaailmassa. Siksi voi aivan syystä kysyä, miksi samaa ankeutta pitäisi katsoa myös teatterissa. Tosielämän teatteri kun on monelle jo muutenkin ihan riittävän kovaa.

Osalla vastaavasti menee omassa tosielämän näytelmässään niin hyvin, että toisten ihmisten murheet eivät heitä voisi vähempää kiinnostaa. Miksi siis vaivautua katsomaan sellaista edes fiktiona?

Mutta teatterin taika on siinä, että se saa meidät näkemään myös näiden lokeroiden ulkopuolelle ankeuden ja välinpitämättömyyden yli. Sieltä pilkottaa toivo ja optimismi.

Jos tuota kaupunginteatterin lavalta pilkottavaa kajastusta pitäisi kuvata vain yhdellä sanalla olisi se ”sinni”. ”Sinni” on eleetöntä itsestään numeroa tekemätöntä sitkeyttä ja luottamusta tulevaan – kaikesta huolimatta.

”Sinnikkyys” saattaisi olla ehkä turhankin pröystäilevä ja tavoitehakuinen sana kuvaamaan Ilonan ja Laurin elämänasennetta. ”Sinni” sen sijaan on silkkaa optimismia ilman puristavaa määrätietoisuutta. Juuri siksi kaupunginteatterin Kauas pilvet karkaavat on niin lohdullinen.

Ilonan ja Laurin optimismista ei jää katteeton olo: siinä on häivähdys haikeutta ja luopumista, mutta samalla halu katsoa elämässä eteenpäin. Vastoinkäymisistä huolimatta usko toisiin ihmisiin säilyy.

Se antaa uskoa siihen, että maailma ei sittenkään ole läpeensä paha paikka.

Harvoin olen teatterista lähtiessäni kuullut useammankin miehen mutisevan näkemästään jotain myönteiseksi tulkittavaa muminaa. Nyt kuulin. Mutinaa enempään ääni ei olisi riittänytkään. Kyyneleitä kun pidättelivät, arvaan.

Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Talkoilla tehdyt ladut ja jääradat liikuttavat

Ruotsissa tarvitaan vielä lisää kompromisseja

Onko parasta sopeutua väestön vähenemiseen?

Nimellä: Brittien rimpuilu brexit-sotkussaan on vertaansa vailla.

Nimellä: Euro on ollut menestystarina

Nimellä: Tuulensuoja pitää suosion koholla

Nimellä: Keuruun digiveräjä vie yhteiseen tietopankkiin

Orjataloudella on synkkä merkkivuosi

Mihin vie keskustan tie?

Köyhät ja monisairaat – pitäkää kippeenne!

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.