Oi nouse Suomi, näytit maailmalle

Lauantaiaamu valkeni Lannevedellä sateisena, mutta iltapäivällä polkujen ja pitkospuiden takana Kotajärven rannassa Pyhä-Häkin kansallispuistossa pilvien välistä pilkotti jo aurinkokin.

Satavuotiaan Suomen luonnon juhlapäivä ei toki ollut säästä kiinni, mutta kieltämättä pilvien väistyminen juuri kun naiskuoro Vaput aloitteli rantamättäillä ohjelmistoaan kohotti tunnelmaa. Myöhemmin samalle ”lavalle” nousivat vielä kamarikuoro Sonore ja mieskuoro Sirkat.

Kokemus oli sananmukaisesti mykistävä. Yhteislauluissa sanat takertuivat kurkkuuni, kaikki oli niin liikuttavan kaunista. Ihmisääni on maailman hienoin instrumentti – mutta se on myös vaikein.

Väinämöisen rukous kuorotulkintana kansallismaisemissa suomalaisen erämaajärven rannalla ylitti ajan ja paikan ja avasi polut muistoihin, ylisiin ja alisiin maailmoihin. Silmäni kostuivat, eikä se johtunut pelkästään navakasta tuulesta.

Yhteislauluna esitetyn rakastetun Oravan pesän herttainen luontoidylli koskettaa jo pelkkänä tekstinäkin, saati sitten kuoroversiona keskellä ikimetsiä.

Olin kotona.

Omanpa henkeni kieltä ne puhuu, honkain humina ja luonto muu.

Luonnosta kumpuavassa kulttuurissamme on väkevää voimaa. Suomalaisia kuvataan vähättelevissä puheissa usein metsäläisiksi, mutta ei metsäläisyys yliaikaisena mielenavaruutena ole yhtään sen huonompi kasvualusta kuin vaikkapa vuoristolaisuus, savannilaisuus tai arolaisuus.

Päättelin, että kansallispuistossa voi pissiä sammalikkoonkin sen sijaan että jonottaisi huussiin.

Kävelin tovin rannalta nousevan kumpareen laelle ja taa. Vaikutelma oli ihmeellinen: metsä imi kaikki makkaranpaistajien puheensorinat, lasten kitinät ja muut hälyt. Vain laulu jäi pystyyn, puiden latvoihin. Kuin itse taivahan kansi sois.

Saman sain kokea vielä paluuvaelluksellakin, kun Vaput pysähtyi polun varteen ja kajautti Satumaa-tangon. Laulu kantoi satoja metrejä yli nevojen ja kuulosti aivan yhtä kohottavalta kuin aiemmat, ”vakavammat” esitykset. Suomen kansallistangon satumaa ei nyt avautunut aavan meren tuolla puolen vaan aivan siinä takana, peikkojen ja menninkäisten metsävaltakunnassa.

Vasta illalla hoksasin, että argentiinalaissävyisen tangon hengenravinnon lisäksi olin nauttinut metsäeväinäni Saarijärven torilta Huynh Nhu Karjalaiselta ostamiani kalakukon vietnamilaista evoluutioversiota ja kiinalaisia kevätrullia sekä paluumatkallani vielä poikennut Turkista lähteneiden kurdien pizzeriassa. Silti koko päiväni oli huokunut kunnioitusta juuri tälle Suomelleni.

Lauantaina Suomi juhlaliputti luontonsa kunniaksi ensimmäisenä maana maailmassa ja kuorot lauloivat kaikkiaan 35 kansallispuistossa. Jokainen esitys päättyi Finlandia-hymniin yhteislauluna. Suomalaisen luonnon päivä oli oivaltava suomalaisten arvojen voimannäyttö koko maailmalle.

Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.