Paikasta huumehoitoon voi joutua taistelemaan

Tuttavaltani tuli viesti: ”Olen aivan puhkinaisena.” Hän kertoi olevansa täysin puhki taistelussaan saada päihdehoitoa moniongelmaiselle aikuiselle tyttärelleen. Äidin mukaan tytär haluaa kuntoutua ja päästä irti huumeista; tytär haluaa aloittaa uuden elämän pienen lapsensa kanssa. Se on koko suvun toive. Nyt tyttären lapsi on isovanhempiensa hoidossa.

Tytär tarvitsee ammattilaisten apua päästäkseen irti päihteistä, omin voimin hän ei siihen kykene. Loppuvuodesta tytär pääsikin hoitoon kuukaudeksi, kun Jyväskylä myönsi maksusitoumuksen 30 päivän mittaiseen vieroitukseen. Äidin mukaan hoito heltisi tosin vasta kovan väännön jälkeen.

Ennen kuukauden hoitojaksoaan tytär oli joutunut psykoosiin, jossa hän oli ollut itsetuhoinen. Tytär kuitenkin kotiutettiin pian sairaalasta, josta hän meni viikoksi asumaan mummonsa luo palvelutaloon. Muuta paikkaa ei ollut. Omien vanhempiensa luokse hän ei voinut majoittua, koska tytär ei voi tavata lastaan kuin valvotusti.

Kuukauden hoitojakso on lyhyt aika päästä jaloilleen, kun takana on pitkäaikainen päihteidenkäyttö. Päihteistä eroon pääsemiseen ja kuntoutumiseen vierähtää usein useampi kuukausi.

Kaupunki on tarjonnut tyttärelle avohuollon paikkaa. Se merkitsisi, että Jyväskylän haitallinen kaveripiiri roikkuisi vaarallisen lähellä. Uutta maksusitoumusta Jyväskylän ulkopuolella olevaan hoitokotiin kaupunki ei ole myöntänyt.

Tämä tuntuu tuttavastani – siis tyttären äidistä ja lapsenlapsensa sijaishuoltajasta – kohtuuttomalta ja väärältä. Miksi hoitoa ei saa, vaikka päihdekuntoutujaksi itsensä jo mieltävä sitä toivoo? Eikö kuntoutus tulisi kaupungille halvemmaksi kuin nuoren aikuisen pysyvä syrjäytyminen?

Tuttavani mukaan läheisten on ollut hankala valittaa kaupungin kielteisestä päätöksestä, koska päätös annettiin aluksi vain suullisesti. Nyt päätös on saatu myös kirjallisesti. Kielteisen päätöksen perusteluja tuttavani pitää riittämättöminä ja puutteellisina.

Hän toivoo, että kielteisen päätöksen takana kyse ei ole rahojen loppumisesta vuodenvaihteessa.

– Eihän kirurgiltakaan putoa veitsi kädestä joulukuussa siksi, että terveydenhuollon rahat olisi jo käytetty ennen loppuvuotta, hän sanoo. Hän epäilee, että vastaavasti sosiaalihuollon palveluja saatetaan loppuvuonna evätä niinkin karuilla syillä kuin rahojen loppumisella.

Kyseisellä nuorella aikuisella on tukenaan läheisten turvaverkko. Läheiset yrittävät auttaa minkä kykenevät; nyt apu on tarkoittanut kolehdin keräämistä. Suku on pistänyt roponsa yhteen saadakseen tyttärelle pidemmän hoitojakson yksityisessä hoitokodissa.

– Päätimme siis, että tytär jatkaa tässä farssissa edelleen asianmukaista palvelua saaden ja omaisten maksamana, tuttavani sanoo.

Tuttavani ei ole ärtynyt kolehdin keräämisestä; häntä korventaa eniten se, että tyttären tilanteesta kukaan ei tunnu kantavan kokonaisvastuuta. Perhe kokee, että kauniit puheet perusterveydenhoidon, erityissairaanhoidon ja sosiaalitoimen yhteistyöstä eivät käytännössä toimi. Tuttavani mukaan psykiatria ja päihdehoito eivät keskustele riittävästi keskenään eivätkä myöskään aikuissosiaalityö ja lastensuojelu; avun tarvitsijan tilannetta ei nähdä tällöin kokonaisuutena. Ja jos kokonaisnäkemys puuttuu, ei hoito- tai asiakassuunnitelmaa oikein voi tehdä – kumpaa termiä asiasta nyt sitten käytetäänkään.

Tuttavani arvioi, että pitempiaikaiseen laitoshoitoon pääsyn esteenä on juuri asiakas- tai hoitosuunnitelman puute: uutta maksusitoumusta hoitokotiin ei voi saada, jos suunnitelma puuttuu. Äidin mukaan ajankohta hoidolle olisi nyt otollinen, koska tytär on ilmaissut tahtonsa kuntoutumiseen. Äidin mielestä tähän tilaisuuteen pitäisi nyt tarttua.

Äiti on kolmen viime kuukauden aikana joutunut tutustumaan lakipykäliin ja monenlaiseen byrokratiaan yrittäessään saada tyttärensä hoidon jatkumaan katkeamattomana.

Koulutettuna ihmisenä hän pystyy hankkimaan tietoa ja tekemään oikaisupyynnön maksusitoumuksen kielteisestä päätöksestä. Moni ei kaikkeen tähän tiedonhankintaan ja yhteydenpitoon pysty eikä sitä jaksa.

Samalla äiti pelkää, että perhe mielletään vaikeaksi asiakkaaksi. Sellaista mielikuvaa hän ei halua antaa. Hän vain haluaa, että tytär pääsisi kuiville. Se ei onnistu hetkessä vaan askel askeleelta, kun luottamusta ja vastuuta lisätään vähitellen. Perheen mielestä tämä tavoite ei onnistu avohoidossa vaan hoitokodissa ammattilaisten tukemana ja valvonnassa.

Tuttavani toteaakin: ”Jokaisella meillä on unelma, minun tyttärelläni se on uusi elämä pikkulapsensa kanssa. Oma äitini kannusti minua tässä taistelussa oikeudenmukaisen hoidon saamiseksi Lauri Viidan runolla. Äidit vain, nuo toivossaan väkevät jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta. En anna periksi.”

Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Kolumni: Venäjälle maailma on liikkeessä koko ajan

Trumpin kehut ovat Suomelle hyvä asia

Taidekaupunki ja teollisuuskaupunki

Nostaako arvostus median ahdingosta?

Sukuyhtiö Otava nousi median järjestelijäksi

Suomi jakautuu veropuolueisiin

Kolumni: Romanian korruptiopaini heijastuu Suomeenkin

Sovun pitääkin syntyä ensiksi ihmismielissä

Sisäinen devalvaatio onnistui kerran

Avaruuden ikkunasta myös menneisyyteen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.