Kun historiaa valkopestään, vaara on lähellä

Vanhoista televisiosarjoista on tehty tutkintapyyntöjä poliisille. Näin kertoi Helsingin poliisi eilen. Toissapäivänä torstaina kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.) pyysi anteeksi saamelaisilta. Syynä olivat hänen ja Aake Kallialan vanhat Naima-Aslak ja Soikhiapää -sketsinsä.

Menneisyyden viihdeohjelmat kuvaavat aikaansa. Hymyhuulet ja Pulttibois olivat katsottuja vähän niin kuin Putous muutama vuosi sitten. Viihdeohjelmien vitsit ovat usein omana aikanaankin hyvän maun rajoilla.

Nykyisen kansanedustaja Peteliuksen menneet viihdeohjelmat loukkasivat saamelaisten lisäksi esimerkiksi romaneja, naisia, vähä-älyisiä ja ikämiehiä. Viihdeohjelmissa maalitauluna ovat usein myös poliitikot, yritysjohtajat, papit ja kirkko.

Vanhoista kirjoituksista on joutunut syytteeseen myös kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.). 15 vuoden takainen uskonnollinen kirjoitus, joka löytyy edelleen netistä, johti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen päätökseen syyttämisestä. Poliisi olisi tehnyt toisin.

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen sanoi viime torstaina Helsingin Sanomissa olevansa huolestunut Suomen keskusteluilmapiiristä. Jos ihmiset eivät ymmärrä, mitä on rikollinen puhe, lakia tulisi hänen mukaansa terävöittää.

Toiviainen antaa ymmärtää haastattelussa, että mikä tahansa vanha mutta netissä tai muuten olemassa oleva materiaali voi johtaa jälkikäteen syytteeseen. Toiviaista on tulkittu niin, että vaikkapa raamatunlauseen käyttö väärässä tarkoituksessa voi olla rikos.

Toiviaisen ajattelu on vaarallista, sillä se johtaa ideologiseen tulkintaa väärästä ja oikeasta. Roviolle joutuu ”vääriä” kirjoituksia ja tv-ohjelmia. Näennäinen suvaitsevaisuus voi muuttua vain oman ideologian näkökulmat hyväksyväksi totalitarismiksi.

Juuri nyt liberaalisuvaitsevaisto haluaa valkopestä historiaamme toiseksi, sellaiseksi, jossa Nunnuka nunnuka lailaa ei esiinny ja kristinusko on työnnetty komeroon.

Netti mahdollistaa jokaiselle ihmiselle helpon mielipiteenilmaisun. Se toi esille myös ihmisten mielipiteiden kirjon. Sen kirjon pitää antaa kukkia eikä leimata kovin helposti mielipiteitä vihapuheeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.